[Nayttelyposti] Venäläiset mestarit Sinebrychoffin taidemuseossa

Eija Pekkanen Eija.Pekkanen at siff.fi
Ke Helmi 10 17:22:44 EET 2016


Venäläistä taidetta Sinebrychoffin taidemuseossa, 11.2.– 8.5.2016

Venäläiset mestarit − Aivazovskista Repiniin -näyttely esittelee 1800-luvun venäläistä taidetta romanttisista näkymistä aina henkilökuvien elävään realismiin. Esillä on taiturimaisia merimaisemia, maalaiselämän seesteisiä tunnelmia, satuaiheita ja muotokuvia. Esillä on 100 teosta noin kolmeltakymmeneltä taiteilijalta suomalaisista taidekokoelmista, myös ensimmäistä kertaa julkisesti esiteltäviä teoksia yksityisistä kokoelmista.

1800-luvun alkupuoli oli Venäjällä levotonta aikaa. Demokratia ja edistyksellinen ajattelu nosti päätään. Laaja yhteiskunnallinen kamppailu virisi maaorjuuden lakkauttamisen puolesta. Myös kuvataiteilijat ottivat kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Taiteilijoissa heräsi kiinnostus omaan aikaansa ja venäläiseen ihmiseen. Näyttelyssä tuon ajan taiteilijoita edustavat Silvestr Štšedrin, Ivan Aivazovski, Aleksei Bogoljubov ja Karl Brjullov.

Ivan Aivazovski (1817−1900) oli venäläisen maisemamaalauksen romanttisen suuntauksen edustaja. Taiteilijaa kiehtoivat äärimmäiset luonnonolosuhteet ja meri sen monissa ilmenemismuodoissa. Näyttelyssä esillä olevassa romanttissävytteisessä merimaisemassa ”Napolinlahti” (1844) huokuu unelias, lähes pysähtynyt tunnelma iltaruskossa.

1800-luvun jälkipuoliskolla lähes kaikki merkittävät venäläiset taiteilijat kuuluivat Vaeltajiin eli peredvizhnikkeihin. Liikkeen perustajat katkaisivat välinsä Venäjän taideakatemiaan ja perustivat akateemisista rajoitteista vapaan koulukunnan. Ns. kiertävät maalarit uudistivat Venäjän maalaustaidetta realistiseen suuntaan. Teoksiin tuli mukaan yhteiskuntakriittisyys, vahva sosiaalinen ja poliittinen ulottuvuus. Vaeltajat eivät saaneet teoksiaan näytteille gallerioihin. He lähtivät kansan pariin ja järjestivät omia kiertäviä näyttelyitä maaseudulla vuosina 1870–1923.

Näyttelyssä on esillä Vaeltajiin kuuluvien taiteilijoiden kuten Isaak Levitanin, Ivan Shiskinin, Vasili Polenovin ja Mihail Clodtin tulkintoja ajan maisemakäsityksestä. Ivan Shiskinin (1832−1898) mieliaihe oli metsä. Hänen taiteelleen oli ominaista yksityiskohtaisen tarkka luonnon tutkiminen. Shiskinin teoksissa on voimakas todellisuuden tuntu − metsän rauha ja tunnelma. Teoksessa ”Maisema” taiteilija suorastaan johdattaa katsojan mukaansa metsäiselle polulle.

Näyttelyssä on esillä useita teoksia taiteilija Ilja Repiniltä (1844−1930): maalauksia, vesiväritöitä ja piirustuksia. Ilja Repin kuvasi elinympäristöään herkullisen rehevästi ja suorasukaisesti yhteiskunnallista kritiikkiäkään kaihtamatta. Teos ”Niittomies” (1876) on hyvä esimerkki Repinin maalaiselämän kuvauksesta. Maalauksen mieshahmo on jämäkkä ja mietteliäs, tulevaisuuteen luottava. Niittotyö on jostain syystä keskeytynyt, housujen vasen polvi on totuudenmukaisesti kuvattu kuraisena. Näyttelyssä on esillä myös korkealaatuinen yksityisomistuksessa oleva kokoelma Ilja Repinin piirustuksia ja tussilaveerauksia, joka on viimeksi ollut julkisesti esillä Ateneumissa 20 vuotta sitten.

Sinebrychoffin ja Didrichsenin taidemuseoissa avautuvat näyttelyt muodostavat kahden vuosisadan mittaisen, ainutlaatuisen katsauksen venäläiseen taiteeseen.
Didrichsenin taidemuseon näyttely Olipa kerran neuvostotaide (13.2. – 15.5.2016) esittelee valikoiman neuvostovenäläistä kuvataidetta moskovalaisen keräilijän Mihail Arefjevin kokoelmasta. Mukana on yhteensä 40 teosta vuosilta 1920–1995. Teokset ovat ensimmäistä kertaa nähtävillä Suomessa.
Museon pääsylipulla saa 2 euroa alennusta täysihintaisesta pääsylipusta Didrichsenin taidemuseossa tai päinvastoin.
Etu on voimassa 8.5.2016 saakka.


Luennot:
17.2. klo 18 Professori. Tomi Huttunen: Kapinallisia kiertäjiä ja syrjäseutujen dokumentaristeja

9.3. klo 18 FM Tuija Peltomaa: Meriaiheet venäläisessä taiteessa

30.3. klo 18 Leena Lindqvist, Eero Järnefeltin seura ry:n puheenjohtaja: Eero Järnefelt ja Mihail Clodt

13.4. klo 18 Asiantuntija Helena Laakso, Bukowski: Venäläinen 1800-luvun taide huutokauppamaailmassa

20.4. klo 18 Tohtoriopiskelija Sani Kontula: Suomalaiset taiteilijat Pietarin taideakatemiassa autonomian aikaan


Lisätietoja luennoista ja tapahtumista: http://www.siff.fi

Lisätietoja näyttelyistä: Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, p. 0294 500 490, Kirsi.Eskelinen at siff.fi<mailto:Kirsi.Eskelinen at siff.fi>
Amanuenssi Reetta Kuojärvi-Närhi, p. 0294 500 470, Reetta.Kuojarvi-Narhi at siff.fi<mailto:Reetta.Kuojarvi-Narhi at siff.fi>

Pääsymaksut:
Erikoisnäyttelyt 12|10 €, alle 18-v. maksutta, vapaa pääsy kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 17‒20
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon vapaa pääsy, museon 2. kerros

Opastukset: lauantaisin klo 14 suomeksi, ruotsiksi kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13.
Opastilaukset: ma‒pe klo 9‒15 p. 0294 500 500, varaukset at kansallisgalleria.fi

Avoinna:  ti, to, pe 11‒18 | ke 11‒20 | la, su 10‒17 | ma suljettu
Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta