[Nayttelyposti] Tove ja Kari - Ajankuvia 24.11.2015-21.2.2016 Emil Cedercreutzin museossa

Satu Tenhonen Satu.Tenhonen at harjavalta.fi
Ma 23.Loka. 09:41:27 EET 2015


TOVE JA KARI - AJANKUVIA  
24.11.2015 - 21.2.2016 Emil Cedercreutzin museossa 

Tiistaina 24.11.2015 Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa yleisölle avautuu vaihtuva näyttely Tove ja Kari - Ajankuvia. Museon Herman-saliin esille tuleva kokonaisuus tuo yleisön nähtäville kuvan ja sanan taiturien Tove Janssonin (1914-2001) ja Kari Suomalaisen (1920-1999) pilapiirroksia, joissa taiteilijat havainnoivat suomalaisen elämänmenon ajankuvia 1940-luvulta 1990-luvulle. Nyt avautuvan kiertonäyttelyn ovat tuottaneet Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo ja Visavuoren museo. 

Tove Jansson tunnetaan ennen kaikkea Muumimaailman luojana, mutta sen lisäksi hän oli taidemaalari, kirjailija ja pilapiirtäjä. Jansson esiintyi pilapiirtäjänä ensi kerran vuonna 1929 Garm-lehdessä ollessaan 15-vuotias. Kaikkiaan hän piirsi Garmiin yli viisisataa pilakuvaa tai kuvitusta ja yli sata kansikuvaa. Osa piirroksista on poliittisia, mutta suurin osa niistä kuitenkin kuvaa tavallisen elämän sattumuksia tai on kuvituksia humoristisiin tarinoihin. Piirrosten aihepiireinä esiintyvät muun muassa miehet ja naiset, rakkaus, perhe ja taide-elämä. Janssonin signeeraukseksi vakiintui 1940-luvulla muumihahmon esiaste niisku (snork), joka useissa kuvissa säestää päätapahtumaa. Tove Janssonin Garm-piirrokset kuuluvat Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelmaan. 

Kari Suomalainen oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuin pilapiirtäjä. Tove Janssonin tavoin Suomalainen oli paljon muutakin, muun muassa taidemaalari ja kirjailija. Lisäksi hän toimi ennen pilapiirtäjän uraansa myös graafikkona ja taittajana. Suomalainen osoitti kiinnostusta kuvataiteilijan uralle jo varhain ja opiskeli taidemaalariksi, kunnes sota keskeytti opinnot. Sodan jälkeen hän ei palannut koulunpenkille, vaan hakeutui töihin. Vuodesta 1951 lähtien hänet tunnettiin Helsingin Sanomien päivän piirroksen piirtäjänä. Suomalaisen piirroksissa kommentoitiin ajankohtaisia tapahtumia ja politiikkaa, mutta mukaan mahtui myös yleisinhimillisiä kokemuksia ja oivalluksia elämästä. Hänen luomista hahmoistaan tunnetuimmat ovat puolueiden henkilöitymät sekä pitkän linjan poliitikot. Suomalaisen omakuvaksi piirroksissa vakiintui jo alussa pieni mustahattuinen mies. Kari Suomalainen jäi eläkkeelle Helsingin Sanomista vuonna 1991, mutta piirsi aktiivisesti eri lehtiin aina kuolemaansa vuoteen 1999 saakka.

Tove ja Kari - Ajankuvia -kiertonäyttely on valmistunut vuonna 2008 Tampereen taidemuseon - Pirkanmaan aluetaidemuseon ja Visavuoren museon yhteistyönä. Kokonaisuus koostuu Tove Janssonin ja Kari Suomalaisen piirtämien pilapiirrosten kopioista, joita näyttely sisältää useita kymmeniä. 

Tervetuloa!

Lisätiedot ja lehdistökuvat: 
Museoamanuenssi Satu Tenhonen, Emil Cedercreutzin museo, p. 044-432 5350, satu.tenhonen at harjavalta.fi. 






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta