[Nayttelyposti] Kaarina Kaikkosen näyttely Hyvinkään TM

Ilola Merja Merja.Ilola at HYVINKAA.FI
To 19.Loka. 15:07:29 EET 2015


Kaarina Kaikkonen
Kerrostumia
20.11.2015-24.1.2016
Hyvinkään taidemuseo

Kaarina Kaikkonen on tällä hetkellä yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvanveistäjistä. Hänen vaatteista, erityisesti miesten paidoista ja pikkutakeista, rakentamiaan installaatioita on ollut esillä eri puolilla maailmaa.

Hyvinkään taidemuseon tulevassa näyttelyssä on mukana taiteilijan teoksia pitemmältä aikajaksolta, keskeisenä on monumentaalinen Ja tyhjyys lepäsi (2000).  Hänen käytetyistä tekstiileistä kuten vaatteista, mutta myös muista kierrätysmateriaaleista luoduissa teoksissaan yhdistyy niin maalauksellisuus kuin veistoksen kolmiulotteinen muoto.  Kierrätysmateriaalien kautta taiteilijan teoksissa ovat vahvasti läsnä aika ja muistot, poissaolon läsnäolo.

Vuonna 2011 valmistui Hyvinkäälle Kaarina Kaikkosen tilaustyö Kohti uutta huomista Vanhalle villatehtaalle saneerattuun uuteen kaupungintalon aulaan. Kaarina Kaikkonen on käyttänyt teoksessa kaupungin työntekijöiden teosta varten lahjoittamia vaatteita.
Installaatio huomioi molemmat sukupuolet ja eri ikäryhmät. Lasten vaatteet aikuisten rinnalla viittaavat jatkuvuuteen, sukupolvien ketjuun, jotka tulevat kulkemaan ja olemaan kaupungintalolla niin työntekijöinä kuin kaupunkilaisina. Taiteilijalle ominaiseen tapaan tilateoksessa on hyvin voimakas symbolinen side tilan, materiaalien ja tekniikan välillä. Kaarina Kaikkonen toistaa samoja elementtejä ja teemoja yhä uudelleen teoksissaan, mutta tekee sen aina rikkaan monikerroksellisesti. Taideteosten kokijalle jokainen taiteilijan työ on
on ihme.

Taidemuseon joulutapahtuma yhteistyössä Hyvinkään Taiteilijaseuran kanssa   la 21.11. klo 11-16

taideteosmyyjäiset
"Joulu on taas " -joulukorttityöpaja 11-16 non stop, materiaalina raapekartonki
muotokuvapiirustusta, taiteilijat Olavi Suomela ja Tiia Orivuori
kahvia ja musiikkia


TERVETULOA!

Lisätietoja amanuenssi Merja Ilola puh. 040 480 1776, sähköposti merja.ilola at hyvinkaa.fi<mailto:merja.ilola at hyvinkaa.fi>

____________________________________________________________________________________________


Merja Ilola
amanuenssi/curator
Hyvinkään taidemuseo/Hyvinkää Art Museum
Hämeenk. 3 D, 05800 Hyvinkää
+358 (0)40 480 1776
merja.ilola at hyvinkaa.fi<mailto:merja.ilola at hyvinkaa.fi>
www.hyvinkaantaidemuseo.fi<http://www.hyvinkaantaidemuseo.fi/>





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta