[Nayttelyposti] Juhana Blomstedt - Speleologiaa Järvenpään taidemuseossa 29.10.2015-31.1.2016

Ravea Tuomas tuomas.ravea at jarvenpaa.fi
Ma 16.Loka. 15:45:13 EET 2015


Tervehdys täältä Järvenpään taidemuseosta!

Tässä hieman tietoa uudesta näyttelystämme:

Juhana Blomstedt -  Speleologiaa
29.10.2015-31.1.2016 Järvenpään taidemuseo
Miten säveltäjän lapsenlapsi maalasi musiikin? Vuonna 1992 Juhana Blomstedt toteutti Toimii-nykymusiikkiyhtyeen toimeksiannosta "visuaalisen sävellyksen" Speleologia. Teos oli alun perin "tarina jossa kiipeillään vuorilla ja mennään luoliin", mutta se oli myös yhtyeen tilaaman sävellyksen partituuri. Järvenpään taidemuseossa ensimmäistä kertaa julkisesti esillä oleva teos on ollut tämän näyttelyn teosvalintojen lähtökohtana. Speleologiaa -näyttelyn on kuratoinut taidekriitikko Timo Valjakka.

Juhana Blomstedt (1937-2010) syntyi hyvin taiteelliseen perheeseen. Hänen isänsä oli arkkitehti ja professori Aulis Blomstedt ja äitinsä keraamikko Heidi o.s. Sibelius. Blomstedt opiskeli Suomen taideakatemiassa 1957-1961 opettajinaan Erkki Koponen, Tapani Raittila ja Sam Vanni.
Vuodet 1966-1981 Blomstedt asui Pariisissa ja osallistui ahkerasti ulkomaisiin näyttelyihin. Hän onkin yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Suomeen palattuaan hän toimi Kuvataideakatemiassa yliopettajana ja professorina. Venetsian biennaalissa Blomstedt edusti Suomea 1982 teossarjalla Kuunteleva silmä (1981-82). Blomstedt ehti vaikuttaa opettajana myös uudella mantereella, toimiessaan vuoden 1971-1972 vierailevana professorina Minneapolis of Art and Design'ssa. Uran alkuaikoina hänen taiteessaan korostui konstruktiivinen ilmaisu, mutta myöhemmin hän irtautui siitä. Hänen teoksissaan saattaa havaita niin esittäviä kuin abstraktejakin aineksia. Teokset ammentavat aiheita ympäröivästä maailmasta, historiasta, väreistä ja antiikin mytologiasta.

Blomstedt itse suhtautui kriittisesti siihen, että taiteilijan työ esitetään kronologisena jatkumona. Siksi myös Speleologiaa-näyttely hylkää kronologisen tarkastelutavan. Sen keskipisteessä on näyttelyn nimiteos, josta katsoen se pyrkii avaamaan näkymiä sekä eteen että taaksepäin. Esillä on teoksia Blomstedtin tuotannon kaikista vaiheista ja niiden joukossa Speleologian kaltaisia tärkeitä käännekohtia kuten varhainen Punainen leija (1965), tummanpuhuva Historiallinen kohtaus (1976) ja ankaran optimismin sävyttämät Symposion-sarjan maalaukset (1992). Mukana on ensikertaa myös pienimuotoisia ja luonnosmaisia teoksia, joita hän toisinaan luonnehti "aluskasvillisuudeksi".

Toimii-yhtyeen mielestä Speleologia on erinomainen soitettava. Se sisältää valtavasti musiikiksi muunneltavia aiheita sekä monikerroksisia viittauksia historiaan, mytologiaan ja matematiikkaan. "Yleensä lähdimme esityksissämme kuvitelmasta jonkinlaisen alkumusiikin syntymisestä esihistoriallisessa luolassa", sellisti Anssi Karttunen kertoo. "

Jean ja Aino Sibeliuksen tyttärenpojan näyttely jatkaa Järvenpään Sibelius-juhlavuoden viettoa ja nostaa samalla esiin yhden merkittävimmistä suomalaisista abstraktin taiteen tekijöistä.

Mikä Speleologia? Speleologia-sana tarkoittaa luolatutkimusta. Blomstedtin yksi keskeinen taiteellinen tavoite oli laskeutuminen syvälle ihmisen sisäiseen maailmaan sekä kuvien ja myyttien lähteille.

Mikä Toimii ?  Magnus Lindbergin ystäviensä kanssa1981 perustama nykymusiikin yhtye, jossa ovat soittaneet myös, Esa-Pekka Salonen, Otto Romanowski, Kari Kriikku, Anssi Karttunen, Timo Korhonen, Lassi Erkkilä, Juhani Liimatainen ja Riku Niemi. Speleologian ensimmäiset esitykset olivat Kulturhusetissa Tukholmassa syyskuussa 1992 ja Helsinki Biennaalissa maaliskuussa 1993.

JÄRVENPÄÄN TAIDEMUSEO, Kirjastokatu 8, taidemuseo at jarvenpaa.fi<mailto:taidemuseo at jarvenpaa.fi>
040 315 3881, www.jarvenpaa.fi/taidemuseo<http://www.jarvenpaa.fi/taidemuseo>, www.facebook.com/jarvenpaa.taidemuseo<http://www.facebook.com/jarvenpaa.taidemuseo>
Avoinna: loka-tammikuu ke-su klo 10-17, Museo suljettu: 21.12.2015-5.1.2016
Lisätietoja ja lehdistökuvat: museopalveluiden päällikkö Hanna Nikander hanna.nikander at jarvenpaa.fi<mailto:hanna.nikander at jarvenpaa.fi> 040 315 2587, museoamanuenssi Tuomas Ravea tuomas.ravea at jarvenpaa.fi<mailto:tuomas.ravea at jarvenpaa.fi> 040 315 28 36, museoassistentti Pinja Petäjä, pinja.petaja at jarvenpaa.fi<mailto:pinja.petaja at jarvenpaa.fi> 040 315 2908 taidemuseo at jarvenpaa.fi<mailto:taidemuseo at jarvenpaa.fi>, 040 315 3881

Ystävällisin terveisin,

Tuomas Ravea

-------------------------------------------------------------
TUOMAS RAVEA
Amanuenssi
Järvenpään taidemuseo, Ahola
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI
Museopalvelut
Kirjastokatu 8, PL 41, 04401 Järvenpää
Vaihde (09) 27 191, Matkapuhelin 040-315 2836
tuomas.ravea at jarvenpaa.fi<mailto:tuomas.ravea at jarvenpaa.fi>
www.jarvenpaa.fi<http://www.jarvenpaa.fi/>





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta