[Nayttelyposti] Risto Vilhunen kertoo taiteen keräämisestä Kuopion taidemuseossa la 14.11. klo 11

Louni Marja marja.louni at kuopio.fi
Ke 4.Loka. 11:28:30 EET 2015


Taiteen monitoimimies, Risto Vilhunen eli Leonardo Da Vilhu, esittelee hänen kokoelmastaan kootun Viivan viemät -näyttelyn, kertoo taidekokoelmastaan ja taiteen keräämisestä Kuopion taidemuseossa la 14.11. klo 11.

Viivan viemät -näyttely keskittyy Leonardo Da Vilhun kokoelman ytimeen, suomalaisten taiteilijoiden piirustuksiin 1800-luvulta 1900-luvun loppuun. Näyttely on koottu Vilhusen keräämästä taidekokoelmasta, jonka hän on lahjoittanut Kuopion taidemuseolle. Vilhunen kertoo mikä hänen taidekokoelmansa synnyn taustalla on ja mikä merkitys taidekokoelmalla on hänelle itselleen. Kierroksella kurkistetaan myös taidemuseon kokoelmia esittelevään Taiteilijan matkassa -näyttelyyn, jossa on esillä useita Leonardo Da Vilhun kokoelman teoksia. Vilhunen tunnetaan vahvoista mielipiteistään ja suorasukaisesta puhetyylistään. Luvassa on yllätyksellinen tilaisuus, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Viivan viemät -näyttely on esillä Kuopion taidemuseossa 16.1.2016 saakka

Kuopion taidemuseo
Kauppakatu 35
70100 Kuopio
ti-la 10-17
6/4 €, alle 18 v. vapaa pääsy

______________________________________
Marja Louni
Intendentti/Chief Curator
Kuopion taidemuseo/Kuopio Art Museum
Kauppakatu 35
FIN-70100 Kuopio
Tel. +358 (0)44 7182639
marja.louni(at)kuopio.fi
www.taidemuseo.kuopio.fi<http://www.taidemuseo.kuopio.fi/>
______________________________________
http://www.facebook.com/Kuopiontaidemuseo


-- 
******************************************************************************************
Viesti on tarkastettu roskapostinsuodatus- ja virustorjuntaohjelmistolla.
Tarkastuksesta huolimatta noudata asianmukaista varovaisuutta liitetiedostoja avatessasi.
******************************************************************************************






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta