[Nayttelyposti] Kuikka, veden lintu Kuopion museossa 20.1.-9.5.2015

Wikholm Mari mari.wikholm at kuopio.fi
Ma 19.Tammi. 12:42:09 EET 2015


KUIKKA, VEDEN LINTU
Mauri Leivon luontokuvanäyttely Kuopion museossa (Kauppakatu 23) 20.1.-9.5.2015

Kuikka, veden lintu -valokuvanäyttely on kunnianosoitus kuikalle, ikivanhalle alkulinnulle, joka vuosimiljoonien aikana on sopeutunut elämään suomalaisilla järvillä. Kuikalle vesi on kaikki kaikessa. Vesi rakentaa alati muuntelevat kehykset kuikalle uida, sukeltaa, ruokailla ja levätä.

Kuikka on suomalaisille tuttu ja rakas lintu, jonka jokakeväistä paluuta kotijärvelle odotetaan innokkaasti. Lukemattomilla kuikkajärvillä rantojen kaavoitus ja mökkiasutuksen leviäminen ovat kuitenkin vaikeuttaneet kuikkien eloa, pahimmillaan pakottanut ne siirtymään muualle. Mutta minne ne siirtyisivät? Missä on enää vapaata järvimaisemaa mennä, rantaviivaa rakentaa pesä?

Mauri Leivon valokuvat ovat visuaalisesti väkeviä, värimaailman ja yksityiskohtien suhteen pelkistettyjä, sisällöltään usein vain viitteellisiä. Kuvissa on maalauksellisuutta, runollisuutta ja arvoituksellisuutta. Siten ne eroavat ilmaisultaan perinteisistä, dokumentaarisuuteen pyrkivistä luontokuvista. Leimaa antavaa Leivon viime vuosien työskentelylle onkin ollut pyrkimys epädokumentaarisuuteen.

Lisätietoja näyttelystä: http://kuopionmuseo.fi/kuikka-veden-lintu

_____________________________________

Mari Wikholm
luontopedagogi
Kuopion luonnontieteellinen museo
Myhkyrinkatu 22
70100 KUOPIO
p. 044 718 1543
sposti: mari.wikholm at kuopio.fi<mailto:mari.wikholm at kuopio.fi>
www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi<http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi/>
kulumus.blogspot.com


-- 
*************************************************************************
Viesti on tarkastettu roskapostinsuodatus- ja virustorjuntaohjelmistolla.
*************************************************************************






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta