[Nayttelyposti] Kirsi Kaulanen Aineen taidemuseossa

Virpi Kanniainen virpi.kanniainen at tornio.fi
Ti 1.Joulu. 08:29:55 EET 2015


Kirsi Kaulanen, GAIA, KOTONA METSÄSSÄ
Aineen taidemuseossa 27.11.2015-31.1.2016

Teräksistä tyttöyttä

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen (s. 1969, Helsinki) asuu ja työskentelee Porvoossa, mutta on juuriltaan äkäslompololainen. Jo lapsuudessa koetut luontokokemukset Lapin tuntureista ja Kaulasen suku tuovat taiteilijan edelleen pohjoiseen. Gaia, kotona metsässä on taiteilijan ensimmäinen yksityinen museonäyttely. Näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä kotikentällä pohjoisessa. Täällä myös käynnistyi Kaulasen taiteellinen ura hänen opiskellessaan Lapin taidekoulussa Torniossa.


Lapin taidekoulun jälkeen Kirsi Kaulanen jatkoi opintojaan Kankaanpään taidekoulussa ja Virossa Tallinnan taidekorkeakoulussa, jonka jälkeen hän suoritti taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2004. Kaulanen on osallistunut aktiivisesti ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Hän on toteuttanut useita julkisia taideteoksia, joista tunnetuin on Helsingin Musiikkitalon aulassa sijaitseva 14-metrinen teräsveistos Gaia. Kaulanen voitti teoksella Valtion taideteostoimikunnan yleisen taidekilpailun 1. palkinnon vuonna 2010.


Teräsveistos Gaia 1:5 vuodelta 2011, on pienoismalli Musiikkitalon veistoksesta. Siinä esiintyy lähes kolmenkymmenen uhanalaisen kasvin profiilit. Teos on yhtä aikaa esittävä ja abstrakti, idea ja muoto, mutta myös todellinen luontokokemus. Kaulanen kuvaa luontokokemusta eräänlaisena "ihmeen tuntemuksena", sellaisena, jonka aiheuttaa esimerkiksi maisemanäkymän katselu tunturin laelta tai tähtitaivaan avaruuteen uppoutuminen.

Kaulasen päämateriaali, peilikiiltävä ruostumaton teräs, on lähes aineeton materiaali. Se joko häviää tai tulee näkyväksi siihen heijastuvien värien ja pintojen kautta. Siksi valo on teräksen rinnalla yhtä tärkeä materiaali.

Teräs on kova materiaali, joka Kaulasen veistoksissa saa naisellisen, pitsimäisen ja koristeellisen muodon. Aineen taidemuseossa voi kävellä sisään veistokseen Luola (2011). Vaaleanpunaiseksi maalattu lattia on osa veistosta. Värin nimikin Karamelli kertoo sävyn kepeydestä ja makeudesta. Vaaleanpunainen väri on tyttöyden ja söpöyden yleisin stereotypia, mutta edustaa myös väkivaltaa ja aggressiota. Teos liittyy näin tyttötaiteen ilmiöön, joka on esillä suomalaisten naisnykytaiteilijoiden teoksissa.


Kirsi Kaulasen teokset käsittelevät ihmisen paikkaa luonnossa ja sen osana. Kaulanen puhuu haavoittuvan elämän ja luonnon puolesta. Näyttelystä voi ostaa kappaleen katoavaa luontoa mukaansa. Kirsi Kaulasen uhanalaisia kasveja kuvaavat pienet teräsveistokset näyttelyn vaaleanpunaisella seinäkkeellä ovat myynnissä.

Lisätietoja:
Virpi Kanniainen, amanuenssi
Aineen taidemuseo I Torikatu 2 I FI-95400 TORNIO virpi.kanniainen at tornio.fi +358 50 597 1197



V i r p i  K a n n i a i n e n

Amanuenssi | Curator

_________________________________

Aineen taidemuseo | Aine Art Museum



Torikatu2| FI-95400 Tornio, Finland

Gsm: +358 50 597 1197

Email: virpi.kanniainen(at)tornio.fi

www.tornio.fi/aine
www.merilapinmuseot.fi/aineen-taidemuseo

www.facebook.com/aineentaidemuseo

www.instagram.com/aineentaidemuseo






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta