[Nayttelyposti] Ummenkulkija – Moottorikelkka 50 vuotta Suomessa -näyttely Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa 14.11.2014-1.2.2015

Alariesto Tuija Rovaniemi Tuija.Alariesto at rovaniemi.fi
To 13.Loka. 12:56:58 EET 2014


Ummenkulkija – Moottorikelkka 50 vuotta Suomessa
Erikoisnäyttely Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa 14.11.2014–1.2.2015

Elämä Lapin kairoilla muuttui ratkaisevasti 1960-luvun alkupuolella kun Pohjois-Amerikassa v. 1959 markkinoille tullut Ski-Doo rantautui myös Suomeen. Tämän teknisen vempaimen vaikutukset olivat hyvin moninaiset niin luonnon kuin ihmisen kannalta. Lapin erämaiden luonne muuttui, kaukaisetkin kairat olivat nyt helposti ja nopeasti tavoitettavissa. Tosin samalla myös erämaan hiljaisuus järkkyi. Suurin muutos tapahtui kuitenkin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Nyt isä tulikin illaksi kotiin, kun hän ennen oli saattanut viipyä kairassa viikkokausia.

Ummenkulkija -näyttely esittelee pääasiassa moottorikelkkailun 50-vuotista historiaa Suomessa. Esillä on mm. ensimmäinen tehdasvalmisteinen Suomeen tuotu Ski-Doo vuodelta 1961, poromiehen kelkka varusteineen 1980-luvulta ja erikoisuutena 1920-luvulla kehitetyn omalaatuisen ummenkulkijan replika. Lisäksi näytillä on myös muita moottorikelkkaa edeltäviä lumella kulkemisen tapoja, kuten muinaissuksia ja ahkioita.

Näyttely on Ylä-Lapin luontokeskus Siidan tuotantoa. Yhteistyössä Kemijärven moottorikelkka ja –sahamuseo.


*********************************************
Tuija Alariesto
Näyttelyamanuenssi  / Exhibition Curator
Lapin maakuntamuseo / The Regional Museum of Lapland
Arktikum Pohjoisranta 4 FI-96200 Rovaniemi

puh./tel. +358 40 734 1060
email: tuija.alariesto at rovaniemi.fi

Lapin maakuntamuseo<https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Kulttuuripalvelut/Museot/Lapin-maakuntamuseo>

Lapin maakuntamuseo on myös facebookissa!
https://www.facebook.com/lapinmaakuntamuseo
*********************************************



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta