[Nayttelyposti] Nurin oikein Pihatalon Studiossa 19.2.–23.3.2014

Lönnströmin taidemuseo info at lonnstromintaidemuseo.fi
Ke 19.Helmi. 12:27:12 EET 2014


HYÄRYLLISTÄ-taiteilijaryhmä
Nurin oikein
Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studio
19.2. - 23.3.2014


Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studiossa on esillä helmi-maaliskuussa Hyäryllistä-taiteilijaryhmän näyttely Nurin oikein. Hyäryllistä on kolmen kuvataiteilijan, Jouko Korkeasaari, Sari Koski-Vähälä ja Heli Kurunsaari, muodostama taiteilijaryhmä.  Nurin oikein on ryhmän vuonna 2014 toteutuvan näyttelytrilogian toinen osa. Sitä edelsi alkuvuodesta Kurinaa-näyttely Porvoon taidehallissa ja viimeinen osio on Kluuvin galleriassa Helsingissä esillä tulevana syksynä. Ryhmä käsittelee samaa teemaa ja kehittää sitä eteenpäin näyttely näyttelyltä, tai etappi etapilta. Tämä prosessi vie kiinnostavalla tavalla eteenpäin ryhmän kuvataiteilijoiden ajattelua ja työskentelyä.

Nurin oikein -näyttely rakentuu jokaisen taiteilijan omista teemaa käsittelevistä teoksista, sekä ryhmän yhteisteoksista. Teokset ovat muodoiltaan ja materiaaleiltaan vaihtelevia, mm. puupiirroksia, kangas- ja paperimassaveistoksia sekä kolmiulotteisia asetelmia. Näyttelyn nimi Nurin oikein viittaa taiteelliseen tekemiseen ja siihen olennaisesti kuuluvaan heittäytymiseen ja hetkessä elämiseen. Joka tapauksessa tähän aikaan vuodesta nurin meneminen oikealla tavalla on hyvä kansalaistaito! Hyäryllistä-taiteilijat kertovat, että he haluavat huipputeknologian ja virtuaalisuuden aikakaudella pohtia työssään fyysisyyttä ja ihmisenä olemista, vanhenemista ja ylipäätään jatkuvassa muutoksessa elämistä.

Hyäryllistä on omanlainen olemisen tapa ja asenne, ei kolmesta taiteilijasta koostuva näyttelyryhmä, vaan pikemminkin elämänmittainen vapaamuotoinen taiteellisen tekemisen ja kommunikaation muoto. Ensimmäinen Hyäryllistä-näyttely pidettiin jo vuonna 1992 Oulaisten taidetalossa. Tuota näyttelyä voi pitää myös ryhmän konkreettisena alkuna. Ryhmän taiteellinen toiminta on muotoutunut ja edennyt luontevasti omalla painollaan ilman erityistä suunnitelmallisuutta. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma kuvataiteellinen työskentelynsä, johon ryhmän projektit ja vaiheet lomittuvat.

Jouko Korkeasaari (s. 1971 Kajaanissa) työskentelee maalauksen, kuvanveiston ja installaation parissa. Hän tutkii eri tyylilajien rajoja kuvataiteen keinoin. Sari Koski-Vähälä (s. 1968 Kokkolassa) käyttää kolmiulotteisissa asetelmissaan arjen ylijäämää, kotoa poisheitettäväksi tarkoitettua materiaalia. Hän on kiinnostunut toiminnan ja ajattelun suhteesta taiteessa. Heli Kurunsaari (s. 1971 Lapualla) työskentelee puupiirrostekniikalla. Hän pohtii työssään erityisesti ihmisyyttä ja ihmisen kuulumista ympäristöönsä ja historiaansa.

Viimeksi ennen tätä näyttelytrilogiaa Hyäryllistä-taiteilijaryhmän teoksia oli esillä Mäntän kuvataideviikkojen 2009 Tunteiden ekologia -näyttelyssä sekä Oulun taidemuseossa Avara horisontti -näyttelyssä 2009 - 2010.


Lönnströmin taidemuseo
Valtakatu 7
26100 Rauma
045 2610 504
info at lonnstromintaidemuseo.fi
www.lonnstromintaidemuseo.fi