[Nayttelyposti] Eija Keskinen Metsä Piirustuksia Keuruun museossa 22.4 - 28.5.2014

Pulkkinen Ritva Ritva.Pulkkinen at keuruu.fi
Ke 16.Huhti. 16:04:29 EEST 2014


Keuruun museo

22.4 - 28.5.2014


Eija Keskinen

Metsä
Piirustuksia



Metsä –niminen näyttelyni Keuruun museossa sisältää valikoiman puuväreillä tekemiäni piirustuksia. Työt ovat valmistuneet pääsääntöisesti vuosina 2012-2014. Teknisesti työstän piirustuksiani mieluiten akvarelli- tai litopainopaperille.

Työskentelyni on usein sarjamaista ja teokset moniosaisia. Esimerkiksi Halla-työ koostuu 16 erillisestä osasta. Hallan olen tehnyt Santun talossa, Keuruun museon ylläpitämässä taiteilijaresidenssissä.


Taiteellista työtäni ohjaavat toisaalta luontokokemukseni sekä niiden muistelu, mielikuvittelu, fantasiointi että toisaalta oma, arkipäiväinen elämäni jonka ilot ja surut tulevat väistämättä mukaan kuvamaailmaani.

Metsä on minulle, kuten monille muillekin suomalaisille, tärkeä paikka. Sen tuoksut ja äänet rauhoittavat, sielu lepää, mieli tyyntyy, ajatukset kirkastuvat. Puut, sammal ja suon tuoksu ovat monesti laukaisseet jonkin kuvallisen ajatuksen synnyn. Näyttelyssäni on esillä töitä jotka ovat saaneet alkunsa joko Petäjäveden metsäpoluilta, Mietoisten lintutorneilta tai Viitasaaren Pasalan upeilta metsäalueilta.


Temaattisesti työskentelyni tuntuu kietoutuvan usein rakkaus-käsitteen ympärille. Abstraktina ilmiönä rakkaus on moninainen, kerroksellinen, ei koskaan yksiselitteinen. Siihen liittyvät (ihmisen) elämän kaikki olemisen muodot vauvuuden viattomuudesta vanhuuden herkkyyteen.

Toisaalta työni syntyvät välillä vain siitä ilosta, että nautin piirtämisestä. Kuvien muodostuminen hitaasti piirustusviivan avulla paperille on jännittävää, rentouttavaa, hyödyllistä.


Viimeisen vuoden aikana taiteellista työskentelyäni ovat tukeneet Koneen Säätiö, Tuulensuun taidesäätiö, Taiteen Edistämiskeskuksen näyttöapurahalautakunta ja Taiteen Edistämiskeskuksen Uudenmaan Taidetoimikunta.


* Eija Keskinen asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut Kuvataideakatemiassa, Vapaassa Taidekoulussa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä ja ottanut osaa ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 1988. Hänen töitään on koti- ja ulkomaisissa kokoelmissa, mm Suomen Valtion- ja Helsingin taidemuseon kokoelmissa.

Lisätietoja taiteilijasta:
<http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2392>

http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2392


Keuruun Museo on avoinna Eija Keskisen näyttelyn ajan, 22.4. - 28.5.2014, seuraavasti:

Maanantai-perjantai klo 10 - 15

Sunnuntait 11.5. ja 25.5. klo 12 - 15

Muina aikoina sopimuksesta.


Lauantaina 26.4.2014 klo 13

Kuvataidekriitikko Hannu Castrénin yleisöluento kritiikistä esimerkkinä Eija Keskisen näyttely Keuruun museossa. Järjestäjänä Keuruun taiteilijaseura yhteistössä Keuruun museon kanssa.


Eija Keskinen

Metsä
Piirustuksia            Tervetuloa avajaisiin ti 22.4.2014 klo 18.00!


KEURUUN MUSEO  Kangasmannilantie 4  42700 Keuruu  www.keuruunmuseo.fi


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta