[Nayttelyposti] Merikeskus Vellamon seinät pullistelivat ilmaisviikolla

marja.puukka at kotka.fi marja.puukka at kotka.fi
Ti 26.Loka. 12:15:58 EET 2013


MERIKESKUS VELLAMO

Tiedote 26.11.2013

MERIKESKUS VELLAMON SEINÄT PULLISTELIVAT ILMAISVIIKOLLA

Merikeskus Vellamo juhlisti viime viikolla viisivuotista olemassaoloaan myöntämällä kaikille vapaan pääsyn näyttelyihin. Vellamon tämänhetkiset vaihtuvat näyttelyt ”Arjen aakkoset” ja ”Saareen” ovat lapsille suunnattuja, ja ilmaisviikolla haluttiin kannustaa koko perhettä lähtemään liikkeelle ja hakemaan hyvinvointia kulttuurin parista.

Tempaus osoittautui menestykseksi, sillä viikon aikana Vellamon näyttelyihin ja oheisohjelmaan tutustui kaikkiaan 3 600 henkilöä, joista 1 400 oli lapsia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että marraskuussa 2012 näyttelykävijöitä oli koko kuukauden aikana noin 2 400.

Yleisöstä osa oli Vellamon vanhoja tuttuja, joita houkutteli erityisesti mahdollisuus tutustua kulissientakaiseen elämään. Huomattava osa näyttelyvieraista oli ensikertalaisia, joille ilmaisviikko tarjosi oivan mahdollisuuden perehtyä Vellamon tarjontaan. Merkillepantavaa ja ilahduttavaa oli lapsiperheiden ja erityisesti monilapsisten perheiden suuri määrä.

Kiitämme viikon tapahtumiin osallistuneita ja toivotamme kaikki tervetulleiksi uudelleen! Muistutamme, että keskiviikkoisin näyttelyihimme on vapaa pääsy klo 18-20 ja alle 18-vuotiaat pääsevät meille aina ilmaiseksi.

Kulttuuri tekee hyvää!

...............................................................
Marja Puukka
Tiedottaja/Information Officer
Merikeskus Vellamo/Maritime Centre Vellamo
Tornatorintie 99 B, 48100 Kotka, Finland
Mobile +358 40 350 0496
marja.puukka at kotka.fi<mailto:marja.puukka at kotka.fi>
www.merikeskusvellamo.fi<http://www.merikeskusvellamo.fi/>
www.facebook.com/merikeskusvellamo<http://www.facebook.com/merikeskusvellamo>

”Saareen”. Taideseikkailu lapsille.
28.6.-8.12.2013

”Arjen aakkoset”. Puuhanäyttely lapsille.
18.10.2013-12.1.2014

Kaakko135˚- Hyvän tuulen rannikko
www.kaakko135.fi<http://www.kaakko135.fi/>
facebook.com/kaakko135



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta