[Nayttelyposti] Kuutti Lavonen & Piispa Arseni Lapinlahden taidemuseossa 18.5.-15.9.2013

Taidemuseo info at eemil.fi
Pe 17.toukokuu. 14:27:59 EEST 2013


Kuutti Lavonen & Piispa Arseni 

JÄLKIÄ MATKALLA 18.5.–15.9.2013

Kahden kuvataiteilijan vuoropuhelu nostaa esiin jälkiä taiteesta, elämästä
ja historiasta. Kun näyttelyyn kootaan uusia teoksia ja varhaisempia
menneiden vuosien varrelta, taiteilijan mieleen palaavat hetket, joissa ne
ovat saaneet syntynsä. Samalla hahmottuvat taiteen ja taiteen tekemisen
monet tasot. Taideteokset ovat kuin jälkiä, joissa näkyy muistoja elämän
varrella kohdatuista kokemuksista, tapahtumista ja ajatuksista. 

Jälkiä matkalla -näyttelyssä on kahden eri tavoin ja eri teitä vaeltaneen
taiteilijan teoksia, joita yhdistää paitsi kiinnostus samantapaisten
lähteiden äärelle, myös yli kaksikymmenvuotinen ystävyys. Heidän taiteensa
perustuu aiheiltaan yhdenmukaiseen eurooppalaiseen kristilliseen
taideperintöön lähestymistapojen ollessa kuitenkin erilaiset. Kuutti Lavosen
aiheet ammentavat läntisestä taidehistoriasta, piispa Arsenin teoksissa on
puolestaan läsnä idän kristillinen kuvatraditio. 

Piirtäjä ja taidegraafikko Kuutti Lavosen (s. 1960) teoksissa on vaikutteita
eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä, erityisesti Italian renessanssin ja
barokin taiteesta. Hänen töilleen on tunnusomaista ajattomuus ja
melankolinen tunnelma. Kreikkalaisroomalaiset mytologiat ja kristilliset
legendat saavat modernin tulkinnan historiasta kiinnostuneen taiteilijan
teoksissa. Lavonen tarkastelee aiheitaan lähietäisyydeltä ja tästä syystä
keskeiseksi teemaksi nousee ihmiskasvojen kuvaaminen.

Korkeasti Siunattu Joensuun piispa Arseni (s. 1957) on tunnettu
ikonimaalari. Ikonimaalaus ei prosessina ole kaukana vapaasta taiteesta,
koska työ vaatii yhtälailla piirtämisen, sommittelun ja värien käytön
hallintaa. Vaikka sitä ohjaavat opilliset säännöt ja tietyt kuvaamisen
konventiot, jää tilaa myös luovuudelle. Näyttelyyn piispa Arseni tuokin
ikonimaalauksen ohella syntyneitä luonnoksia ja maalauksia. 

Lisätietoja: amanuenssi Katariina Husso, 040 1872701,
katariina.husso at eemil.fi


Lapinlahden taidemuseo
Suistamontie 3, 73100 Lapinlahti
info at eemil.fi | 040 187 2678
www.eemil.fi






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta