[Nayttelyposti] Keräilijöiden aarteita esillä Hämeen linnassa

Häkkinen, Sari Sari.Hakkinen at nba.fi
To 16.toukokuu. 11:19:25 EEST 2013


Keräilijöiden aarteita esillä Hämeen linnassa

Keräilijät - kohti toisia maailmoja -näyttelyyn Hämeen linnaan on koottu hämäläisten keräilijöiden ainutlaatuisia kokoelmia. Näyttelyn esineistön kautta näyttelykävijät pääsevät tutustumaan yksityisiin kokoelmiin, keräilijöihin ja keräilyharrastukseen. Keräilyn kohteet ovat monipuolisia ja mielikuvituksellisia, ja varsinaisen aiheensa lisäksi ne kertovat myös keräilijöistä, Hämeestä ja hämäläisyydestä.

Näyttelyn matka- ja metsästysmuistot vievät kävijät eri paikkoihin, luonnon helmaan ja kaukaisiin maihin. Toiset esineet vievät nostalgiseen menneisyyteen; luovutettuun Karjalaan, hämäläiseen lähihistoriaan sekä rautateille. Lisäksi esillä on mm. postikorttikokoelmia, linnunäänilevyjä, vanhoja puhelimia, maatalouskoneita ja -tarvikkeita sekä suojeluskuntaan ja vuoden 1918 tapahtumiin liittyviä kokoelmia.

Näyttelyn esineet on koottu kahdenkymmenen hämäläisen keräilijän kokoelmista. Lisäksi näytteillä on esineitä Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museosta, jonne niitä on saatu lahjoituksena paikallisilta keräilijöiltä. Lisäksi Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataide- ja käsityökoulun, Aimokoulun, oppilaat ovat koonneet näytteille Aimon kuvitteellisia kokoelmia. Näiden havaintojen ja vaikutelmien kautta kävijä voi muodostaa kuvan nykyajan lasten ja nuorten elämästä ja elinympäristöstä.

Keräilijälle kokoelmalla on myös yksilöllistä merkitystä, ja kokoelman kautta hänen henkilökohtainen maailmansa avautuu myös näyttelyvieraille. Keräilytoimintaan voi näyttelyssä perehtyä Voionmaan opiston opiskelijoiden tekemän keräilijän henkilökuvan kautta. Opiston opiskelijat ovat lisäksi dokumentoineet valokuvaamalla keräilyharrastusta ja kokoelmia.

Keräilijät - kohti toisia maailmoja -näyttelyn on tuottanut Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo ja näyttely toteutetaan yhteistyössä Museoviraston Hämeen linnan, Voionmaan opiston, Aimokoulun sekä alueen kahdenkymmenen keräilijän kanssa. Näyttely on avoinna 16.5.2013-16.3.2014.

Keräilijät-näyttely on samalla yksi virstanpylväs Hämeenlinnan Linnanniemen alueen tiivistyvässä yhteistyössä. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon näyttelytoiminta siirtyy Hämeen linnaan toukokuun 2013 aikana. Historiallisen museon omissa tiloissa on vielä toukokuun loppuun asti nähtävillä museon 100-vuotisnäyttely "Paketoitu aika".

Tämä tiedote ja näyttelyn lehdistökuvat ovat ladattavissa Museoviraston verkkosivuilta osoitteesta http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=5792

Lisätietoja:
Vs. museonjohtaja Juha Vitikainen, Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, puh. (03) 621 2843, 040 511 5841, juha.vitikainen at hameenlinna.fi
Amanuenssi Antti Krapu, Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, puh. (03) 621 2976, 040 569 0035, antti.krapu at hameenlinna.fi
Intendentti Jouni Marjamäki, Hämeen linna, puh. 040 128 6344, jouni.marjamaki at nba.fi


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta