[Nayttelyposti] Pukstaavissa vallaton näyttely Kiljusen herrasväestä

Ulvinen Anna anna.ulvinen at pukstaavi.fi
Pe 3.toukokuu. 13:18:28 EEST 2013


Pukstaavissa vallaton näyttely Kiljusen herrasväestä

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa avautuu 5.5.2013 Jalmari Finnen tarinoihin pohjautuva näyttely Hurjaa menoa! Kiljusen herrasväen vallaton maailma. Ensimmäinen Kiljusen herrasväen seikkailuista kertova kirja julkaistiin 99 vuotta sitten. Pukstaavi ottaakin varaslähdön hätäisinä tunnettujen Kiljusten juhlavuoteen. 

Näyttelyssä vieraillaan Kiljusten kotona, tehdään retki Helsinkiin ja tutustutaan Kiljusten poikien koulunkäyntiin. Teosten teemoista esille on nostettu esimerkiksi yhteiskunnan normien haastaminen. Näyttelyssä voi Kiljusten tapaan olla kuriton eli piirtää seinälle, heitellä paperitolloja ja lopuksi karata ikkunasta. Kiljuskirjoista tutut hahmot ovat valloittaneet myös Pukstaavin puutarhan. Näyttelyarkkitehtina toimii palkittu kuvataiteilija Alexander Reichstein. Näyttely on avoinna 28.2.2014 saakka. 

Samaan aikaan Pukstaavin galleriassa avautuu myös näyttely Kiljusen herrasväki Rindellin ja Koivun kuvissa. Rudolf Koivun ja Rafael Rindellin alkuperäisiä Kiljuskuvituksia ja kansikuvia esitellään ensimmäistä kertaa yleisölle. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna 29.9.2013 saakka. 

Jalmari Finne (1874-1938) kirjoitti Kiljusen herrasväen seikkailut ensisijaisesti lapsille. Kirjoista tuli tavattoman suosittuja, ja Finne kirjoitti Kiljusten vaiheista kertovia teoksia yhteensä kahdeksan. Finne oli tuottelias ja monipuolinen kirjailija, ja hän kirjoitti lastenkirjojen lisäksi esimerkiksi historiallisia romaaneja, oopperoita ja dekkareita. Finnen teoksia on julkaistu yhteensä yli 80. 

 

Lisätiedot:

Minna Honkasalo 

suunnittelija, näyttelyt

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

p. 050 313 1412

minna.honkasalo at pukstaavi.fi <mailto:minna.honkasalo at pukstaavi.fi> 

 

Anna Ulvinen

tiedottaja 

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

p. 050 313 1411

anna.ulvinen at pukstaavi.fi

 

 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta