[Nayttelyposti] Näyttely Kaisu Lundelin Maalauksia Porvoon Taidetehtaan Kulmassa 1.-24.2.2013

Porvoon taidehalli taidehalli at porvoo.fi
Ti 29.Tammi. 18:13:22 EET 2013


PORVOON TAIDETEHDAS, KULMA
KONSTFABRIKEN I BORGÅ, HÖRNAN


Kaisu Lundelin
Maalauksia - Målningar

1.-24.2.2013


Näyttelyssäni on esillä viimeisen vuoden aikana tehtyjä maalauksia.

Osa maalauksista on tehty kesällä 2012 järvenrantamaisemissa.

Luonnon keskellä oli hienoa tarkkailla ja elää valon muutosten kanssa.

Sarja ¨Rannalla¨ on alkanut noista hetkistä.



Pysähtyminen keskellä visuaalistakin hälinää on tullut minulle tärkeäksi.

Keskittyä oleelliseen tai löytää jotain, mikä on peittynyt hulinaan.

Sarja ¨Itse Asia¨ lähti liikkeelle näistä tuntemuksista.



Absurdi on minulle syvällinen, tavallaan tilaa antava asia. Ovia aukeaa, syntyy uusia reittejä.

Yhdessä hetkessä päässä voi liikkua monta asiaa, ehkä teokseni ovat heijastuksia tästä liikkeestä.

Joskus ajattelen maalauksiani mielen ja muistin liikkeinä, toisinaan pelkkänä muotona tai/ja värinä.



Tekniikka maalauksissa on pigmenttejä ja akryylimediumia kankaalle,

olen halunnut saada intensiivisiä väripintoja, johon edellä mainittu tapa maalata soveltuu hyvin.



Kaisu Lundelin

0440 507435

www.kaisulundelin.fi<http://www.kaisulundelin.fi>

kaisu.lundelin(at)gmail.com


Näyttely on avoinna ma-pe klo 11-19, la-su klo 11-16
Utställningen är öppen må-fre kl.11-19, lö-sö kl.11-16

Vapaa pääsy! Fritt inträde!

Kulma, Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1/
Hörnan, Konstfabriken, Västra Alexandersgatan 1
06100 Porvoo / Borgå



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta