[Nayttelyposti] Minna Rainio ja Mark Roberts: Maamme 23.11.201–6.1.2012 Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila

Reetta Haarajoki reetta.haarajoki at fmp.fi
Ti 20.Loka. 13:48:35 EET 2012


Minna Rainio ja Mark Roberts: Maamme

23.11.201–6.1.2012 Suomen valokuvataiteen museo, Projekti-tila
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2012 Esplanadin lavalla

Maamme on videoteos, jossa ei-syntyperäiset Suomen kansalaiset laulavat
Suomen kansallislaulun.

Maamme tuo esille monikulttuurisen Suomen ja korostaa, kuinka
kansallisuuden käsite ja määritelmä ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.
Teoksessa esiintyvät ihmiset eivät ole syntyneet Suomessa, eikä heillä ole
suomalaisia sukujuuria, mutta heille kaikille on myönnetty Suomen
kansalaisuus. Teos kokoaa nämä eritaustaiset ihmiset yhteen laulamaan
uuden kotimaansa kansallislaulun ja tuo näiden uusien suomalaisten
välityksellä esille avaran kuvan Suomesta ja suomalaisuudesta.

Suomen kansallislaulu on alunperin kirjoitettu ruotsiksi ja musiikin on
säveltänyt saksalainen maahanmuuttaja Fredrik Pacius. Viron
kansallislaulussa sekä Liiviläisten kansallislaulussa on sama sävel.
Teoksessa kansallislaulu lauletaan myös ruotsiksi. Monet maahanmuuttajat
puhuvatkin suomen sijasta uuden kotimaansa kielenä ruotsia. Se, että
emotionaalisesti ja poliittisesti latautuneen Suomen kansallislaulun on
säveltänyt siirtolainen, laulu on kansallislaulu myös muissa maissa ja
sitä lauletaan useilla eri kielillä, kyseenalaistaa yksinkertaistetut
käsitykset kansallisuudesta. Teos osallistuu ajankohtaiseen Suomessa
käytävään keskusteluun kansallisuudesta ja kansallisista identiteeteistä.

Teoksen monikanavaisessa installaatioversiossa kukin laulaja laulaa
Maamme-laulun yksin, omalla ruudullaan. Näyttelytilassa installaatio
koostuu useista näytöistä, joissa esiintyvät laulajat muodostavat
monikulttuurisen, suomalaisen kuoron.

Minna Rainio ja Mark Roberts työskentelevät usein yhdessä ja toteuttavat
monikuvavideoinstallaatioita, jotka käsittelevät yhteiskunnallisia ja
poliittisia teemoja. Heidän videoinstallaationsa ovat käsitelleet mm.
Suomen ja Venäjän välistä rajaa, pakolaisten kokemuksia Suomessa,
kansainvälistä naiskauppaa ja suomalaisten siirtolaisten kokemaa rasismia
Yhdysvalloissa. Rainion ja Robertsin teokset ovat olleet esillä laajasti
Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa mm. Nykytaiteen museo Kiasmassa
Helsingissä (2004), Suomalaisen valokuvataiteen biennaalissa Salon
taidemuseossa (2006), Ludvig Forum fur Internationale Kunstmuseossa
Aachenissa (2008), Suomen kulttuuri-instituutissa Pariisissa (2008),
Franklin ArtWorksgalleriassa Minneapolisissa (2010) ja Governor’s Islandin
galleriassa New Yorkissa (2011).

www.rainioroberts.com

Näyttelyä ovat tukeneet:  AVEK, Espoon Taide- ja Tietotekniikkakeskus
Cartes, Genelec Oy, Stiftelsen Tre Smeder Svenska kulturfonden, Taiteen
keskustoimikunta, William Thurings stiftelse

Yleisöopastukset: Suomenkielinen yleisöopastus sunnuntaisin kello 13.
Keskusteluopas paikalla näyttelyissä sunnuntaisin klo 14 sunnuntaisin klo
14–15. Aamupäiväopastus näyttelyihin keskiviikkoisin klo 11.15–11.45

Tilatut opastukset: Lotta Djupsund 044 079 3156, ti–pe klo 10–13 tai
lottadjupsund at fmp.fi

Lisätietoja yleisötyöstä, opastuksista, työpajoista ja ohjelmistosta:
Museolehtori Erja Salo, 044 270 6216, erja.salo at fmp.fi

Lisätietoja näyttelystä: Amanuenssi Reetta Haarajoki, 050 432 7562,
reetta.haarajoki at fmp.fi

Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18, ke klo 11–20. Pääsymaksut 8 / 5 €, alle
18-vuotiaat ilmaiseksi. Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas,
Tallberginkatu 1 G (Postiosoite: Tallberginkatu 1 C 85), 00180 Helsinki.
Info 09-6866 3621. www.valokuvataiteenmuseo.fi






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta