[Nayttelyposti] Metsämuseo Luston näyttelyissä taidetta sekä koneita maan ja taivaan väliltä

Anne Kaljunen Anne.Kaljunen at lusto.fi
Ti 8.toukokuu. 09:01:06 EEST 2012


Tiedote
8.5.2012 Punkaharju
 
Sigganin näyttelyhuone – Lennart Segerstråle: metsänhoitajasta taiteilijaksi
 
Luston uudessa erikoisnäyttelyssä nähdään taidemaalari, taidegraafikko, professori Lennart Segerstrålen (1892–1975) luonto- ja lintuaiheista grafiikkaa ja maalauksia. Näyttely valottaa Segerstrålen varhaisimpia vaiheita metsäylioppilaana ja metsänhoitajana sekä kypsymistä taiteen ammattilaiseksi. Näyttelyn on koonnut valokuvaaja Matias Uusikylä, joka on myös tuottanut näyttelyyn Segerstrålesta kertovan av-ohjelman. Näyttely on esillä Lustossa 3.3.2013 saakka, jonka jälkeen näyttely lähtee kiertoon, aluksi Suomen Metsästysmuseoon Riihimäelle. 
 
Paksun haapapuun taikapiiri – Sirkka Muurelan eläin- ja luontoaiheisia taidetekstiilejä
 
Paksun haapapuun taikapiiri -erikoisnäyttelyssä on esillä ihastuttava kokonaisuus Sirkka Muurelan käsinkirjomia, suurikokoisia eläin- ja luontoaiheisia taidetekstiilejä. Nämä moniulotteiset taideteokset kiehtovat lapsia sadunomaisuudellaan ja värikylläisyydellään, tekstiilityön ammattilaiset ja harrastajat osaavat arvostaa mestarillista tekniikanhallintaa, ja luonnontuntijat löytävät teoksista tarkkuudella kuvattuja kasvi-, eläin- ja sienilajeja. Kuvat saavat katsojansa hyvälle mielelle. Näyttely on esillä Lustossa 28.10.2012 saakka. 
 
Koneita maan ja taivaan väliltä
 
Perusnäyttelyinä Lustossa jatkavat koko vuoden Koneaika, Vanha savotta ja Suomalaisten metsät. Koneaika-näyttelyssä on uutena tulokkaana esillä amfibiolentokone Republic RC-3 Seabee OH-EGA, joka oli Enso-Gutzeit Oy:n metsäosaston käytössä uiton valvonnassa ja henkilökuljetuksissa. Kone oli ensimmäinen uusi siviililentokone, joka hankittiin Suomeen toisen maailmansodan jälkeen. Kone teki epäonnistuneen laskun Imatralla, Kaukopään edustalla 30. syyskuuta 1958 ja sen seurauksena poistettiin käytöstä. 
 
Luston näyttelyt ja museokauppa Luston Puoti ovat avoinna toukokuussa päivittäin klo 10-17 ja kesä-elokuussa päivittäin klo 10-19. Näyttelyliput 10/8/5/25 €.
 
Tiedote- ja kuvamateriaali: 
www.lusto.fi, http://www.lusto.fi/palvelut/medialle.html

 
Anne Kaljunen
tiedottaja, FM
p. 044 034 5107
s-posti anne.kaljunen at lusto.fi <blocked::mailto:anne.kaljunen at lusto.fi> 
 
LUSTO - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1
58450 Punkaharju
p. (015) 345 100
fax (015) 345 1050
www.lusto.fi <http://www.lusto.fi/> 

 


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta