[Nayttelyposti] Valokeilassa arkeologia ja suomalaisen nykytaiteen huippunimet - vuosi 2012 Aboa Vetus & Ars Novassa

Selina Kiiskinen selina.kiiskinen at aboavetusarsnova.fi
Ti 10.Tammi. 16:43:54 EET 2012


Tiedote 10.1.2012
*

*VALOKEILASSA ARKEOLOGIA JA SUOMALAISEN NYKYTAITEEN HUIPPUNIMET

VUOSI 2012 ABOA VETUS & ARS NOVASSA

Vuoden tauon jälkeen Aboa Vetus & Ars Nova jatkaa arkeologisia 
kaivauksia museon alueella. Kaivauskohteena on raunioalueen keskellä 
oleva suuri kivitalo, jonka historiaan perehdytään laajasti kaivausten 
ja historiallisten lähteiden avulla. Rakennuksen tutkimushistoriasta 
kerrotaan myös Tiedon taustalla -näyttelyssä maaliskuusta alkaen.
 
Taidemuseon näyttelyohjelma painottuu suomalaiseen nykytaiteeseen. Kesän 
huippunimi on Kaisu Koivisto, jonka laaja yksityisnäyttely avataan 
kesäkuussa. Vuoden aloittaa suomalais-balttilainen yhteistyöprojekti 
Speed of Darkness -- valo ja tila, kuusi nuorta taiteilijaa ja mentorina 
Jaakko Niemelä. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Tallinnan taidemuseo 
Kumun, Saaren kartanon residenssin ja Koneen säätiön kanssa. Teokset 
nähdään kesällä 2012 myös Kumussa, osana laajaa installaatiotaiteen 
näyttelyä.

Kevään ensimmäisessä Takkahuone-näyttelyssä esitellään turkulaisen 
taiteilijaryhmä IC-98:n mustavalkoinen piirroselokuva Näkymä 
vastarannalta. 70-minuuttisen piirroselokuvan keskiössä on ravintola 
Pinellana tunnettu rakennus Aurajoen itärannalla lähellä Tuomiokirkkoa. 
Hienovireinen teos yhdistelee historiallista faktaa ja fiktiota sekä 
esittelee näkymän, joka on turkulaisille kovin tuttu, mutta yhtä 
aikaisesti utooppinen ja vieraannuttava. Museossa on samanaikaisesti 
esillä Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta kootussa näyttelyssä 
IC-98:n teos Theses on the Body politic (Riket), joka voitti vuoden 2009 
Turku Biennaalin.

Vuoden alussa käynnistyvä Taide jää mieleen -projekti keskittyy 
työhyvinvointiin ja tuo yhteen taiteen ja työyhteisön arjen. Hanke 
siirtyy sanoista tekoihin ja pyrkii löytämään taiteen ja kulttuurin 
hyvinvointia parantavat vaikutukset. Vuoden kestävä hanke tehdään 
yhteistyössä Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kanssa. 
Tiedotustilaisuus hankkeesta pidetään 16.2.

NÄYTTELY JATKUU!

Turun ja museon alueen historiaa keskiajan jälkeisellä ajalla 
käsittelevä Rihmasto-näyttely keräsi kuluneen vuoden aikana paljon 
kiitosta, ja näyttely jatkuukin helmikuun 26. päivään saakka. Museo 
haluaa näin tarjota mahdollisimman monelle turkulaiselle tilaisuuden 
tutustua kaupunkinsa värikkääseen historiaan ja entisten asukkaiden elämiin.

SYKSYN TAPAHTUMIA

Vuoden 2011 dukaattipalkinnon vastaanottanut taiteilija Hans Rosenström 
toteuttaa kesällä Takkahuoneeseen tilateoksen Rettigin palatsin 
interiöörin innoittamana. Rosenströmin ääni-installaatiot ovat 
tavanomaisesti suunniteltuja muutamalle kävijälle kerrallaan ja luovat 
selvän tunteen läsnäolosta tilassa.

Syksyllä Aboa Vetus & Ars Novassa lumoavat Anna Tuorin sekä Tuuli Mukan 
näyttelyt. Vuoden 2011 nuoreksi taiteilijaksi valitun Anna Tuorin 
huolella harkituista sommitelmista koostuvat maalaukset vaikuttavat 
täysin spontaaneilta ja tempaavat katsojan muukaan arvoitukselliseen 
maailmaansa. Tuuli Mukka tuo Takkahuoneeseen sekatekniikkalla 
toteutettuja surrealistisia teoksia.

Museon toisessa galleriassa, Omatilassa, nähdään syksyllä teoksia Matti 
Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta. Taide auki! 
-saavutettavuushankkeen pohjalta tuotettu pedagoginen kokoelmanäyttely 
avaa kokoelman teoksia yleisölle aivan uudella tavalla.


NÄYTTELYT 2012

ABOA VETUS

Rihmasto -- Luostarikorttelin monta historiaa
18.3.2011--26.2.2012
Näyttelyaikaa jatkettu yleisön pyynnöstä!
Näyttely kertoo menneisyyden asukkaiden elämästä vanhan Turun sydämessä 
keskiajan jälkeiseltä ajalta aina 1900-luvun alkuun saakka.

Tiedon taustalla -- löytöjen tutkimushistoriaa
23.3.2012--9.9.2012
Tiedon taustalla -näyttely kertoo, millaisia tulkintoja Aboa Vetus & Ars 
Nova -museon alueen raunioista ja esinelöydöistä on esitetty aikojen 
kuluessa -- ja miksi.

Aarteet
2.11.2012--10.2.2013
Maan uumeniin kätkettyjä aarteita tarkastellaan talvikaudella muun 
muassa rahalöytöjen ja aarrekätköihin liittyvien tarinoiden kautta.


ARS NOVA

Mieke Bal & Michelle Williams Gamaker -- Mielettömyyden maisemat
21.10.2011--29.1.2012
Mediainstallaatio hulluudesta yhteiskunnassa.

Speed of Darkness -- valo ja tila
10.2.2012--31.5.2012
Näyttelyssä nähdään kuuden nuoren suomalaisen ja balttilaisen tekijän 
valotaideteoksia.

Kaisu Koivisto -- Äänekäs hiljaisuus
8.6.2012--23.9.2012
Arvostetun kuvataiteilijan laaja yksityisnäyttely Turussa. Ars Novan 
molemmat kerrokset täyttävässä näyttelyssä nähdään Koiviston 2000-luvun 
tuotantoa sekä aivan uusia, tätä näyttelyä varten tehtyjä teoksia.

Anna Tuori
5.10.2012--13.1.2013
Vuoden 2011 nuoreksi taiteilijaksi valitun taiteilija Anna Tuorin 
maalauksia on syksyllä esillä Ars Novassa. Näyttelyn teemana on 
melankolia. Spontaanin tuntuiset, mutta huolella harkituista 
sommitelmista rakentuvat teokset tempaavat katsojan mukanaan maalausten 
arvoitukselliseen maailmaan.

Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelma
Kokoelman teoksia on esillä keväällä ja syksyllä Ars Novan 2. kerroksessa


TAKKAHUONE

Juha Mäki-Jussila -- Äkkiä viime kesänä
21.10.2011--29.1.2012
Animaatiotekniikalla toteutettu videoteos, joka viittaa Tennesee 
Williamsin samannimiseen näytelmään. Videoteoksessa perinteiset 
näyttelijät on korvattu animoiduilla kasveilla, jotka siteeraavat 
kutkuttavan inhimillisellä tavalla fragmentteja alkuperäisen näytelmän 
dialogista.

IC-98 -- Näkymä vastarannalta
10.2.2012--27.5.2012
Turkulaisen taiteilijaryhmä IC-98:n historiallista faktaa ja fiktiota 
yhdistelevä hienovireinen piirroselokuva vuodelta 2011 heijastaa näkymän 
Aurajoen varrelta Takkahuoneen seinälle. Samanaikaisesti kokoelmiin 
kuuluva Turku Biennaalin vuonna 2009 voittanut Theses on the Body 
politic (Riket) asetetaan esille osaksi kokoelmaripustusta. 

Hans Rosenström
8.6.2012--23.9.2012
Vuoden 2011 dukaattipalkinnon vastaanottanut taiteilija Hans Rosenström 
toteuttaa Takkahuone-galleriaan tilateoksen Rettigin palatsin 
interiöörin innoittamana.

Tuuli Mukka
5.10.2012--13.1.2013
Syyskaudella Takkahuone täyttyy Tuuli Mukan surrealistispainotteisista 
sekatekniikkateoksista.


OMATILA

Turku Energia Biennaali Junior
13.1.2012--11.3.2012
Lasten ja nuorten taidekilpailun, Turku Energia Biennaali Juniorin, 
voittajatöistä sekä muista juryn valitsemista töistä koottu näyttely.

Keiju -- Älva
29.3.2012--22.4.2012
Ingrid Ungin videoteos käsittelee yhteiskunnallisia teemoja satujen ja 
unenomaisten aiheiden kautta. Näyttelyyn liittyy joukko taiteilijan 
vetämiä työpajoja, joissa syntyneitä tekstejä ja teoksia asetetaan myös 
näyttelyyn esille.

Pete Koivunen
5.5.2012--31.5.2012
Turun AMK:n Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi valmistuvan Pete Koivusen 
taiteellinen opinnäytetyönäyttely.

Spöring-klubin näyttely
15.6.--26.08.
Museon iltapäiväkerhon Spöring-klubin oma näyttely.

Taide auki! -kokoelmanäyttely
7.9.--28.10.
Museolla toteutetun Taide auki! -saavutettavuushankkeen pohjalta 
tuotettu pedagoginen kokoelmanäyttely avaa Matti Koivurinnan säätiön 
taidekokoelmaa yleisölle uudella tavalla.

Taide jää mieleen -projektin näyttely
16.11.--30.12.


Lisätietoja:

Selina Kiiskinen, tiedottaja
p. 0207 181 639
selina.kiiskinen at aboavetusarsnova.fi

Johanna Lehto-Vahtera, museonjohtaja
p. 0207 181 633
johanna.lehto-vahtera at aboavetusarsnova.fi


-- 
Selina Kiiskinen
Tiedottaja-amanuenssi
Aboa Vetus & Ars Nova
p. 0207 181 639
p. 040 576 3839
selina.kiiskinen at aboavetusarsnova.fi

Aboa Vetus &  Ars Nova
Historian ja nykytaiteen museo



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta