[Nayttelyposti] Hannu Lindholmm maisemamaalauksia ja Ibrahim Mirandan teoksia Hyvinkään taidemuseossa

Ilola Merja Merja.Ilola at HYVINKAA.FI
Pe 16.Syys. 15:08:46 EEST 2011


Hyvinkään taidemuseossa esillä:

Hannu Lindholm

Paluu alkuun

16.9. - 6.11.2011

 

 

Taidemaalari ja graafikko Hannu Lindholmin näyttelyssä on maisema maalauksen kohteena. Lindholm on keskeisiä taiteilijoita Hyvinkään tunnetussa maisemakoulukunnassa. Näyttelyn nimi Paluu alkuun viittaa Hannu Lindholmin ikiaikaiseen kiinnostukseen maisemaa ja sen maalaamista kohtaan. Jossakin vaiheessa Lindholm oli kiinnostunut Gallen-Kallelan esittävän taiteen traditiosta ja hän maalasi ikään kuin karelianistien modernina perillisenä aina Pohjois-Karjalassa asti laajoja vaaramaisemia. Niiden rinnalla hän maalasi runollisen karheita kaupunkinäkymiä aiheina usein rakennustyömaat tai junaradat. Kiinnostavan ja Suomen nykymaisemamaalaukseen erityisen ulottuvuuden tuovat Lindholmin 2000-luvun maisemat. Aiheet ovat olleet Taalintehtaalta, Karjalohjan Vilniemiestä, Keuruulta tai Hyvinkään Åvikista jatkuvina sarjallisina maalauksina. 

 

Maalausten sarjallisuus on kuin päiväkirja, aina uudelleen toistuva uudenlainen maalausteko kuin On Kawaran jokapäiväiset aikamerkinnät tai Claude Monet saman aiheen valotutkielmat. Mutta maalaukset ylittävät molemmat ja muuttuvat käsitteelliseksi taideteoksi aikaa, paikkaa ja itse maalausprosessia pohtiviksi sarjoiksi kuten samaa Åvikin jo keskiajalta periytyvää kulttuurimaisemaa kuvaavat sadat maalaukset. Pirjo Hämäläinen kirjoittaa: "Maalaukset pohtivat aikaa ja niillä on sisällään aika."  

 

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy julkaisu Hannu Lindholmin taiteesta. Siihen on esseen kirjoittanut taidehistorioitsija ja kirjailija Pirjo Hämäläinen.

 

Merja Ilola

amanuenssi

 

 

Ibrahim Miranda

 

Kuubalaisen nykytaiteilijan näyttely Suomessa

16.9. - 6.11.2011



Kuubalainen Ibrahim Miranda (s. 1969) on yksi tunnetuimpia taiteilijoita omassa maassaan. Mirandan teosten lähtökohtana on usein Kuuban kartta, jonka päälle hän lisää historiasta, raamatusta ja eläin- ja kasvimaailmasta tuttuja kuvia sekä kuubalaisesta kulttuurista lainattuja esineitä mm. tupakan lehtiä ja soittimia. Kuvien lisäämisessä karttoihin hän käyttää useita eri tekniikoita mm. puupiirrosta, silkkipainoa, maalausta ja piirtämistä tai kaikkia näitä yhdessä. Näyttelyssä tulee olemaan esillä noin 24 sekatekniikalla tehtyä teosta. Ibrahim Mirandan muita teoksia on esillä Jyväskylän Grafiikkakeskuksen Galleria Harmoniassa 15.12.2011-8.1.2012.

Näyttelyn oheistapahtuma:
Keskiviikkona 21.9.11 klo 18 - 19.30 Villa Artun auditoriossa (Wanha Villatehdas O-rappu, Kankurinkatu 4-6, 00580 Hyvinkää) on kuubalaisen kuvataiteen ilta, taiteilija Ibrahim Miranda kertoo taiteilijan elämästä Kuubassa. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Taiteilijan kotisivut: http://www.ibrahimmiranda.com/ <http://www.ibrahimmiranda.com/> 
Lisätietoja::

Sanna Teittinen                                           

vs. museonjohtaja 
p. 040 571 0729
sanna.teittinen at hyvinkaa.fi


Satu Sälpäkivi
kulttuurituottaja
p. 045 674 7889
satusalpakivi at gmail.com

 

Lisäksi taidemuseossa on esillä taidemaalari Yrjö Saarisen maalauksia ja piirustuksia, taidemaalari Kaapo Wirtasen perikunnan lahjoituskokoelman maalauksia ja Helene Schjerfbeck -huone.

Merja Ilola
amanuenssi
Hyvinkään taidemuseo
Hämeenk. 3 D, 05800 Hyvinkää
+358  (0)40 480 1776
merja.ilola at hyvinkaa.fi
www.hyvinkaantaidemuseo.fi <http://www.hyvinkaantaidemuseo.fi/>  

 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta