[Nayttelyposti] Pönttöpäivä Suomen Metsästysmuseolla 26.3.

Suomen Metsästysmuseo info at metsastysmuseo.fi
Pe 18.Maalis. 15:20:45 EET 2011


Pönttöpäivä Suomen Metsästysmuseolla lauantaina 26.3.2011 klo 10 - 15

Naulaa ja naputa linnuille koti!

Viime keväänä Suomen Metsästysmuseo herätti henkiin riihimäkeläisen
Paloheimo Oy:n sahan perinteisen linnunpönttötapahtuman. Museon
Pönttöpäivässä pönttötarpeita jaettiin noin 1500 lintujen ystävälle.
Järjestäjien varaamat 60 vasaraa naulasivat ja naputtivat iloisesti koko
päivän Metsästysmuseon pihapiirissä. Puutavaran lintujen kodeille lahjoitti
Versowood Oy.

Tänä vuonna huippusuosittu Pönttöpäivä järjestetään lauantaina 26.3. kello
10 - 15 Suomen Metsästysmuseon piha-alueella. Hyria koulutus Oy:n Työmyllyn
opettajat ja opiskelijat ovat sahanneet ja valmistelleet pönttötarpeet
etukäteen Versowood Oy:n lahjoittamasta sahatavarasta niin, että
tapahtumassa perheet voivat opastetusti rakentaa oman linnunpöntön kotiin
viemiseksi.

Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys esittelee ja myy erikoisempia
pönttömalleja, ja Suomen riistakeskuksen Kotikosteikko-hanke kertoo
vesilintujen pöntötyksestä kosteikkokohteilla. Tapahtumassa myydään kahvia
ja makkaraa. Museon näyttelyihin voi tutustua puoleen hintaan Pönttöpäivän
aikana.

Linnunpöntöistä on sekä iloa että hyötyä. Pönttöjen avulla saa elämää
pihapiiriin, ja niillä voi lisätä lintujen määriä myös metsissä. Pönttöjä
tarvitaan, koska kolopesijöillä on pulaa luonnonkoloista. Talvella pöntöt
toimivat lintujen ja oravien yöpymis- ja suojapaikkoina. Pakkasyönä pönttö
voi pelastaa eläimen hengen.

Lisätietoja:

Ilja Koivisto
museopalvelupäällikkö / Head of Public Relations & Communications
Suomen Metsästysmuseo / The Hunting Museum of Finland
Tehtaankatu 23 A
11910 Riihimäki
Tel.  +358 (0) 19 722 287
ilja.koivisto at metsastysmuseo.fi
www.metsastysmuseo.fi

YHTEISTYÖSSÄ

Hyria koulutus Oy
koulutussihteeri Sari Elovirta p. 019 778 2309, sari.elovirta(at)hyria.fi
Työhönvalmentaja Marko Kalliosaari, p. 0400-576 750,
marko.kalliosaari(at)hyria.fi

Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry
Kalervo Viitanen p. 050 505 1003, kalervo.viitanen(at)elisanet.fi

Versowood Oy 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta