[Nayttelyposti] Paavo Räbinä: Myrsky salongeissa - Uuden ajan kerjäläisooppera

Meskus Jenni jenni.meskus at kerava.fi
To 10.Maalis. 14:03:25 EET 2011


Keravan Taidemuseossa 9.3.-8.5.'11


PAAVO RÄBINÄ: Myrsky salongeissa - Uuden ajan kerjäläisooppera


Pitkään Brysselissä asuneen kuopiolaissyntyisen Paavo Räbinän (s. 1965) näyttely Mysky salongeissa on kolmesta itsenäisestä osasta koostuva, kuvia, draamaa ja musiikkia yhdistelevä moraliteetti. Näyttelyn pääteos, Keravan Taidemuseon yläkertaan suunniteltu kahdeksankanavainen Myrsky kaupungissa -videoinstallaatio (2011), tarjoaa puukkoa pitkäkestoisen muistin häiriöstä kärsiville päättäjille, jotka lupailevat jälleen yhtä hyvää ja kymmentä kaunista, mutta unohtavat vaalien jälkeen sekä lupauksensa että rahoittajansa.

Taidemuseon alakerrassa esillä on kaksi Räbinän vanhempaa teosta: Vuoden nuori taiteilija -näyttelyyn tehty valokuvainstallaatio Tampereen Kapina (1993) ja päivitetty versio videoteoksesta Seitsemän kuolemansyntiä (1998/2011). Suomen sisällissotaan viittaava teos Tampereen Kapina valmistui vuonna 1993, jolloin Paavo Räbinä valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi ja entisessä Jugoslaviassa riehui sota. Teos toimii monella tasolla: historian itseään toistavaa luonnetta kommentoidessaan se samalla käsittelee menneisyyden kipupisteitä ja kollektiivisia tuntoja. 18 vuotta vanha teos on edelleen ajankohtainen; nyt maailma seuraa henkeään pidätellen Libyan tapahtumia.

Seitsemän kuolemansyntiä on Paavo Räbinän uustulkinta Bertolt Brechtin käsikirjoittamasta ja Kurt Weillin säveltämästä laulunäytelmästä Kolmen pennin ooppera. Brecht käytti librettoa voimakkaan sosialistisen yhteiskuntakritiikkinsä välineenä, ja Räbinä jatkaa omassa tulkinnassaan Brechtin viitoittamalla tiellä. Seitsemän kuolemansyntiä on tarina persoonallisuuden jakautumisesta ja vieraantuneisuudesta kapitalismin lakien säätelemässä maailmassa, jossa yksilö voidaan surutta uhrata aineellisen hyödyn vuoksi.

Hyvän, kauniin ja oikean sijaan Räbinän teoksissa esillä ovat ihminen ja häntä ympäröivä yhteiskunta kaikessa raadollisuudessaan. Tästä huolimatta Räbinä ei ole nihilisti. Hän uskoo taiteeseen muutoksen voimana ja kutsuu näyttelykävijät mukaan vaikuttamaan, kirjoittamaan oman viestinsä päättäjille tai muille kanssaihmisille. Myrsky nousee... Liitutaulu on teidän!

Näyttelyn yhteistyökumppanit: RGB videototeutukset, AVEK - audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus, GENELEC Oy.


Keravan Taidemuseo

Klondyketalo

Kumitehtaankatu 5 F

04260 Kerava.

Puh. (09) 294 8090

www.keravantaidemuseo.fi<http://www.keravantaidemuseo.fi>


Avoinna: ti-pe 12-18, la-su 11-17.



Työttömät, eläkeläiset, opiskelijat ja taiteilijat pääsevät näyttelyyn joka päivä ilmaiseksi.

Yläkerran Myrsky kaupungissa -teos on kielletty alle 16-vuotiailta.
















Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta