[Nayttelyposti] Valokuvaaja Caj Bremer Lönnströmin taidemuseossa

Löšnnstršömin Taidemuseo info at lonnstromintaidemuseo.fi
Ke 26.Tammi. 12:08:14 EET 2011


Lönnströmin taidemuseossa

Valokuvaaja
CAJ BREMER
29.1.-8.5.

Valokuvaaja Caj Bremerin (s. 1929) retrospektiivinen näyttely esittelee 
hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien. Näyttelyssä on esillä noin sata 
valokuvaa, joista vanhimmat on otettu 1950-luvun alussa ja tuoreimmat 
vuonna 2009. Aihepiiriensä kautta näyttely luotaa suomalaisen 
yhteiskunnan ja median kehittymistä.

Näyttelyn on tuottanut Ateneumin taidemuseo. Näyttelyn kuraattori on 
Riitta Raatikainen.

Caj Bremer kykenee pelkistämään olennaisen näennäisen yksinkertaiseksi 
kuvaksi, jota lempeä huumori usein sävyttää. Huumori erottaakin Bremerin 
kuvat valtavirrasta. Poikkeuksellisen sosiaalisen lahjakkuutensa vuoksi 
Bremer on myös aina hallinnut tilanteen, liikkuipa hän sitten pimeiden 
laitakaupunkien kujilla tai vallanpitäjien hoveissa. Hänen kuvissaan 
julkisuuden henkilöt näyttäytyvät yhtä helposti lähestyttävinä kuin 
tavalliset ihmiset.

Näyttelyn yhteydessä on julkaistu Musta Taide -kustantamon kirja 
’Valokuvaaja Caj Bremer’, joka on myynnissä Lönnströmin taidemuseon 
museokaupassa.

tulossa 8.3. klo 18 taiteilijatapaaminen
Caj Bremer kertoo näyttelystään. Haastattelijana Kristina Haavisto.
Yhteistyössä Länsi-Suomen kesäyliopisto ja Lönnströmin taidemuseo.

----------
Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studiossa

Roger Gustafsson Hommage à..
29.1.-27.2.

Roger Gustafssonin teokset ovat kunnianosoituksia nykytaiteen ja 
modernin taiteen keskeisille vaikuttajille, niin koti- kuin 
ulkomaisillekin taiteilijoille. Lähtökohtanaan Roger Gustafsson käyttää 
Muumi-hahmoa, jota hän muuntelee esikuvien tyyliin. Teosten lähtökohta 
on kertoa lapsille nykytaiteesta helposti ymmärrettävällä tavalla. 
Aktia-pankin Muumi-säästölipas on saanut uusia muotoja – teokset ovat 
kunnianosoituksia mm. sellaisille taiteilijoille kuin Christo, Marcel 
Duchamp, Damien Hirst ja Yves Klein.

----------
Lönnströmin taidemuseo
Valtakatu 7, 26100 Rauma
p. (02) 83874700, www.lonnstromintaidemuseo.fi
Avoinna ti–to klo 12–17, pe–su klo 12–16, ma suljettu.



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta