[Nayttelyposti] Turun taidemuseo julkaisee Otto Mäkilän taidetta ja elämää valottavan kirjan

Nybom Jenny jenny.nybom at turuntaidemuseo.fi
Ti 25.Tammi. 12:06:51 EET 2011


Turun taidemuseo julkaisee Otto Mäkilän taidetta ja elämää valottavan kirjan

Turun taidemuseo julkaisee Otto Mäkilän (1904–1955) tuotantoa laajasti esittelevän näyttelyn yhteydessä kirjan Otto Mäkilä – Punainen levoton kipinä. Otto Mäkilä oli eräs tärkeimmistä 1900-luvun alkupuoliskon taiteilijoista, joka tunnetaan erityisesti surrealismistaan. Hän omaksui ajatuksen, jonka mukaan omien sisäisten näkyjen tulkitseminen oli uuden, modernin taiteen kannalta olennaista. Mäkilän kirjoittamat kirjeet ja mietelmät kertovat pohdiskelevasta taiteilijasta, jonka suhde taiteeseen oli vaativa ja intohimoinen. ”Omistan vain punaisen levottoman kipinän – tai mielestäni paljon oikeammin, se omistaa minut ja se polttaa minut”, taiteilija kirjoitti vuonna 1953.

Taidehistoriallisesti merkittävä, yli 200 sivuinen kirja sisältää kolme asiantuntija-artikkelia, Mäkilä biografian sekä runsaasti teoskuvia, joita kaikkia ei ole aiemmin julkaistu. Julkaisuun ovat kirjoittaneet FM Anna-Mari Rosenlöf, FT Juha-Heikki Tihinen ja dosentti Ulla Vihanta.

Artikkelissaan Esikuvia ja etsijöitä – Otto Mäkilä Turun koulun modernismin tulkkina Anna-Mari Rosenlöf tuo esiin, miksi Turusta tuli suomalaisen modernin kuvataiteen keskus ja mikä oli Otto Mäkilän rooli tässä kehityksessä. Ulla Vihanta käsittelee artikkelissaan Otto Mäkilän intentioista, taiteesta ja taidetta koskevista ajatuksista Mäkilän taiteen henkistä taustaa sekä taiteilijan omia näkemyksiä taiteen tekemisestä ja taiteen olemuksesta. Juha-Heikki Tihisen artikkeli Jaettu maailma – Otto Mäkilän luonnosten äärellä paneutuu Mäkilän taiteelliseen luomisprosessiin ja siihen, kuinka Mäkilä kehitteli kuvallisia ideoitaan.

Turun taidemuseo tunnetaan korkeatasoisista näyttelyjulkaisuistaan. Museo sai virolaista Stalinin ajan taidetta käsitelleellä julkaisullaan Punaste lippude all Vuoden museojulkaisu -palkinnon 2008. Turun taidemuseon julkaisu Amour unit deux cœurs - Henry Lönnforsin miniatyyrikokoelma, Henry Lönnfors miniatyrsamling palkittiin vuoden kauneimpana kirjana 2009. Otto Mäkilä – Punainen levoton kipinä –julkaisun on toimittanut Mia Haltia ja taittanut Minna Luoma kuten edellä mainitut kaksi julkaisuakin.

Julkaisua ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, FILI, Finepress Oy ja Turun Kirjekuoritehdas.

Julkaisija: Turun taidemuseo, 2011
Toimittaja: Mia Haltia
Taittaja: Minna Luoma / Candy Graphics
Sivumäärä: 205 sivua
Kielet: suomi ja ruotsi, englanninkielinen tiivistelmä
Paperi: Munken Lynx Rough 150 g/m2 ja Munken Pure Rough 150 g/m2
Paino: Finepress Oy
ISBN 978-952-9576-43-2
ISSN 0789-9610

Näyttely Otto Mäkilä – Punainen levoton kipinä on avoinna Turun taidemuseossa 28.1.–29.5.2011


Lisätietoja ja arvostelukappaleita julkaisusta:
amanuenssi Mia Haltia
puh. (02) 262 7096, 050 400 3246
mia.haltia at turuntaidemuseo.fi


Ystävällisin terveisin,

Jenny Nybom
amanuenssi/amanuens/curator

Turun taidemuseo / Åbo konstmuseum / Turku Art Museum
Aurakatu/Auragatan 26
FIN-20100 Turku/Åbo, Finland

tel. +358 2 262 7094
GSM +358 50 400 3248
fax. +358 2 262 7090
jenny.nybom at turuntaidemuseo.fi

www.turuntaidemuseo.fi<http://www.turuntaidemuseo.fi>

**************************************

Crème de la Crème – Mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmasta / Mästerverk ur Åbo konstmuseums samling / Masterpieces from the Collection of Turku Art Museum 14.12.2010–5.2.2012

OTTO MÄKILÄ  – Punainen levoton kipinä / En röd orolig gnista / A Red Restless Spark 28.1.–29.5.2011
STUDIO Leena Saarto 28.1.–27.3.2011
PIMIÖ Priit Pärn 28.1.–27.3.2011





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta