[Nayttelyposti] EMMAn taidehaltijat muuttavat uuteen kotiin

Joutsenniemi Leena Leena.Joutsenniemi at espoo.fi
To 1.Joulu. 08:43:26 EET 2011


Taidemuseo EMMA lahjoittaa viisi taidehaltija-nukkeansa, Zirnan, Zornan, Unduin, Vorjan ja Kazain Tyttöjen taloon. Nukketaiteilija Tuija Leinosen tekemät haltijat ovat olleet tuottamassa lapsille myönteisiä taidekokemuksia ja auttaneet oppaiden kanssa taiteeseen liittyvissä kysymyksissä. Haltijoiden avulla lapsiyleisöä on rohkaistu omiin tarinoihin ja tulkintoihin teoksista.
Taidehaltijoista ensimmäinen, draaman ja ilmaisutaiteen haltija Zirna saapui jo vuonna 2003 silloiseen Galleria Otsoon ja neljä seuraavaa haltijaa pyrähtivät Tapiolaan vuonna 2006, jolloin EMMA avautui yleisölle.

Helsingissä sijaitseva Tyttöjen Talo on Kalliolan Nuoret ry:n, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen ja Setlementtinuorten liitto ry:n kumppanuustalo. 10 -28 -vuotiaille tytöille ja nuorille naisille tarkoitetun Tyttöjen Talon perustehtävänä on tukea tyttöjen ja nuorten naisten kasvua sekä identiteettiä ja auttaa heitä kasvamaan itsensä näköisiksi naisiksi yhteisöllisyyttä arvostavassa ja naistietoisessa ilmapiirissä.

Taidehaltijat muuttavat uuteen kotiinsa 20.12. klo 14.

EMMAn lapsiyleisön uudeksi maskotiksi tulee taiteilija-nukke, jolle etsitään parhaillaan nimeä. Käy ehdottamassa!
www.emma.museum/taiteilijanukke<http://www.emma.museum/taiteilijanukke>

Lisätietoja:
Nana Salin
taidekasvatus- ja palvelupäällikkö, EMMA, nana.salin at espoo.fi<mailto:nana.salin at espoo.fi>, p.050-4616780

Mari Uusitalo-Herttua
johtaja, Tyttöjen talo, mari.uusitalo-herttua at tyttojentalo.fi<mailto:mari.uusitalo-herttua at tyttojentalo.fi>, p. 050 363 8563






Leena Joutsenniemi
viestintäpäällikkö/Communications Manager

EMMA - Espoo Museum of Modern Art
PL 6661, FI-02070 ESPOON KAUPUNKI
+ 358 (0)46 877 1844, + 358 (0)9 8164 0544
leena.joutsenniemi at espoo.fi
www.emma.museum



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta