[Nayttelyposti] Vantaan taidemuseo on poikkeuksellisesti avoinna tulevana sunnuntaina 24.10. klo 12-16

Mustola Päivi paivi.mustola at vantaa.fi
Ti 19.Marras. 12:56:00 EEST 2010


Tervetuloa Vantaan taidemuseoon ensi sunnuntaina! Taidemuseo on yleensä
sunnuntaisin suljettu, mutta yhdessä Myyrmäkitalon kirjaston kanssa taidemuseo
pitää poikkeuksellisesti ovensa avoinna 24.10. klo 12-16. Kirjastossa vietetään
Muumisunnuntaita ja taidemuseoon voi tulla tutustumaan Suu kuin seitsemän
leivän uuni -näyttelyyn. Vapaa pääsy.

Suu kuin seitsemän leivän uuni käsittelee nykytaiteen keinoin leipään liittyviä
teemoja muistoista ja yhteisöllisyydestä kulttuurien eroihin ja yhtäläisyyksiin
sekä arkisiin kokemuksiin. Mukana on teoksia Adel Abidinilta, Pasi Eerik
Karjulalta, Pentti Kaskipurolta, Hilda Kozárilta ja Riitta Päiväläiseltä.
Näyttely kuuluu pohjoismaiseen Leipä Pohjolassa -hankkeeseen, jota Suomessa
koordinoi Museovirasto. Näyttely on erityisesti kunnianosoitus vantaalaiselle
taidegraafikolle ja professorille Pentti Kaskipurolle (1930-2010). Hän oli
maamme merkittävimpiä taidegraafikoita, jonka herkkä viiva loi vaatimattomankin
aiheen ympärille runollisen ja juhlallisen tunnelman.

VANTAAN TAIDEMUSEO
Myyrmäkitalo
Paalutori 3
01600 Vantaa
(09) 8393 5570
www.vantaa.fi/taidemuseo

SUU KUIN SEITSEMÄN LEIVÄN UUNI
Adel Abidin, Pasi Eerik Karjula, Pentti Kaskipuro, Hilda Kozári, Riitta
Päiväläinen
8.10.2010 - 26.2.2011

Avoinna:
ti-pe 11-18
la 10-16
Vapaa pääsy.












Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta