[Nayttelyposti] ISÄ - Voimauttavia valokuvia Jyväskylän taidemuseon Holvissa

Lokka Leena leena.lokka at jkl.fi
Ke 10.Maalis. 12:05:39 EET 2010


Jyväskylän taidemuseo
Näyttelytiedote
10.3.2010

12.3.-23.5.2010
ISÄ - VOIMAUTTAVIA VALOKUVIA
Jyväskylän taidemuseon Holvi, Kauppakatu 23

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

ISÄ - Voimauttavia valokuvia on moniulotteisella tavalla isyyttä käsittelevä yhteisötaidenäyttely, jonka viisitoistahenkisen kuvaajaryhmän prosessia on ohjannut Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojektista sekä voimauttavan valokuvan menetelmästä tunnettu valokuvataiteilija Miina Savolainen.

Kolmivuotisessa ryhmäprosessissa voimauttavan valokuvan menetelmällä syntynyt näyttely kertoo erilaisten isien lapsen elämään jättämistä jäljistä, isän kaipuusta, isien sukupolviketjusta, yhteiskunnallisesta miehen ja isän roolien muutoksesta sekä lapsen arjessa läsnä olevasta isyydestä. Menetelmän keskeinen ajatus on kääntää kuvaajan valta kuvan päähenkilön oikeudeksi määritellä ja merkityksellistää omaa elämäänsä. Voimauttava kuvaustapahtuma on tasavertainen ja osapuoliaan lähentävä.

Kaksi vuotta kestäneen orientointivaiheen aikana ryhmä tutki omien isyyskokemustensa vaikutusta elämänsä myöhempiin valintoihin sekä pohti, miten miehen rooliodotusten muutos, parisuhteen dynamiikka ja odotukset, yhteiskunnan tukipalvelut tai lapsen ainutlaatuinen temperamentti muovaavat isyyttä. Millainen merkitys isyydellä on miehen omalle kasvulle? Jokainen kuvaaja toteutti myös voimauttavan kuvausprojektin hänelle itselleen täysin vierasta elämäntapaa tai sukupolvea edustavan isän kanssa. Kolmantena vuonna kukin kuvaaja syvensi itselleen merkityksellisintä teemaa varsinaista näyttelysarjaa varten.

Sekä ryhmän sisällä että kuvaajien ja päähenkilöiden kesken on prosessin aikana saatu kohdata erilaisia arvomaailmoja ja kokemuksia isyydestä. Tämä lähtökohta näkyy näyttelyn monimuotoisessa ja tunnetasolla rehellisessä kuvassa isyydestä. Isyyden käsitteen sisälle kuuluu täysin vastakkaisia elämäntarinoita, sekä haavoittavia että eheyttäviä, jotka kaikki ovat tarinoiden päähenkilöille yhtä tosia ja arvokkaita. Silti kokijalleen merkityksellinen tarina ei määrittele koko isyyttä. Näyttelyn hieno läpileikkaus aiheestaan on korjaava ja lohdullinen. Sen äärellä voivat kokea koskettavia hetkiä isät ja äidit, isättömät ja lapsettomat, rakastavan isän ja haavoittavan isän lapset.

Helsingin kaupunki on tuottanut näyttelyn.  Se on ollut esillä Helsingin Jugendsalissa, Nurmijärvellä, Karjaalla, Lohjalla sekä Imatralla ennen Jyväskylää.

Näyttelytyöryhmä:
Valokuvaajat: Gunnar Bergström, Seija Salminen, Eddie Iles, Jan Eklund, Esa Rauhala, Riita Säkö, Tero Laako, Marja Pokela, Satu Haapala, Robert Perander ja Jukka Pääkkönen sekä Kirsi Hasu, Tarja Kunttunen, Marjut Kauppinen ja Ann-Catrin Rosenberg.
Prosessiohjaaja, kuraattori: Miina Savolainen

Miina Savolainen on yhteisötaiteeseen suuntautunut valokuvataiteilija, joka tutkii työssään yhteiskunnallisella ja henkilökohtaisella tasolla haastavia sekä terapeuttisia aiheita.

Miina Savolainen, Maailman ihanin tyttö ja voimauttavan valokuvan menetelmä on palkittu mm. Vuoden Kristiina 2009 -, Kulttuurin Gloria 2009 -, Lastenkulttuurin Valtionpalkinto 2006 -, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinto 2006 - ja Vuoden Nuori Valokuvaaja 2005 -tunnustuksilla. Jyväskylän seudulla Savolainen on kouluttanut voimauttavan valokuvan menetelmää mm. Jyväskylän yliopistolla sekä Tikkakosken Ilmasotakoululla. Maailman ihanin tyttö -näyttely nähtiin vuonna 2005 Jyväskylän taidemuseon Suojassa.


Näyttelyohjelma:

Miina Savolaisen näyttelyopastukset:
Su 28.3. klo 18 Jyväskylän taidemuseon Holvi
Pe 16.4. klo 17 Jyväskylän taidemuseo

ISÄ - voimauttava valokuvatyöpaja aikuisille:
To 22.4. klo 16-21 ja ke 28.4. klo 16-21 Jyväskylän taidemuseon Holvi

Voimauttavan valokuvan yleisöluento:
Ke 28.4. klo 11-15 Voimauttavan valokuvan menetelmä hoidollisessa ja pedagogisessa työssä sekä työyhteisön kehittämisessä, Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnasali

Yläkaupungin Yö:
La 22.5. klo 15.30 ISÄ -yleisöluento, voimauttava valokuva perhevalokuvaamisen rikastuttajana, Jyväskylän taidemuseon Holvi

La 22.5. klo 17 ISÄ -keskustelutilaisuus, Jyväskylän taidemuseon Holvi


Näyttely on osa Lupa olla isä -projektia, jonka laaja yleisöohjelma tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun isyydestä. Jyväskylän kaupungin projektissa ovat mukana taidemuseon lisäksi kaupunginteatteri, kuvataidekoulu, kaupunginkirjasto, liikunta- ja nuorisopalvelut sekä Keski-Suomen elokuvakeskus, Keski-Suomen liikunta ja Jyväskylän yliopisto.



Lisää tietoa näyttelystä
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo

Lisää tietoa tapahtumista ja työpajoista:
www.jkl.fi/taidemuseo/museotoiminta/tapahtumat<http://www.jkl.fi/taidemuseo/museotoiminta/tapahtumat>

Lisää tietoa voimauttavasta valokuvasta ja isyysprojektista:
www.isyys.fi<http://www.isyys.fi>
www.voimauttavavalokuva.net<http://www.voimauttavavalokuva.net>

Lisää tietoa Lupa olla isä -projektin tapahtumista
www.jyvaskyla.fi/tapahtumat/lupaollaisa<http://www.jyvaskyla.fi/tapahtumat/lupaollaisa>




Leena Lokka
kuraattori
Jyväskylän taidemuseo

puh. (014) 266 4395
matkapuh. 050 542 05 27

leena.lokka at jkl.fi<mailto:leena.lokka at jkl.fi>

Kilpisenkatu 1D
PL 165
40101 Jyväskylä






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta