[Nayttelyposti] Työnäytöksiä Lusto - Suomen Metsämuseon kesässä

Anne Kaljunen Anne.Kaljunen at lusto.fi
Ma 29.Kesä. 13:43:50 EEST 2009


TIEDOTE
29.6.2009 Punkaharju 
 
Heinäkuussa Lustossa nähdään monia mielenkiintoisia työnäytöksiä tervanpoltosta vakkojen valmistukseen.
 
Lustossa poltetaan tervaa ja hiiltä tynnyrimenetelmällä  kolmen päivän ajan 1.-3.7. klo 10-16. Tervanpolttoa on Suomessa harjoitettu vuosisatoja. Tervan tärkeimpiä käyttökohteita olivat kulutukselle alttiit kulkuvälineet kuten veneet, sukset ja reet sekä lauta- ja paanukatot. Tervaa on käytetty myös kansanparannuksessa. Tervan ja hiilen valmistuksen lisäksi Lustossa esitellään myös monipuolisesti tervan käyttöä.
 
Pärehöyläystä pääsee seuraamaan 7.-9.7. Päreitä höylätään tasatunnein klo 10-16 vanhaan malliin mänty- ja kuusipuusta. Pärehöylän äärellä saadaan tietoa myös pärekaton naulauksesta ja ladonnasta, sillä kovin kaukana ei ole aika, jolloin päre oli suomalaisten pirttien tärkein valonlähde ja kattojen käytetyin katemateriaali. Paikan päältä voi ostaa pieniä määriä päreitä kotiin viemisiksi. Päreitä voi myös tilata ennakkoon Luston asiakaspalvelusta (015) 345 100 tai lusto[at]lusto.fi 
 
Moottorisahaveistoa voi tulla ihastelemaan Lustoon useammankin viikon aikana. Moottorisahaveistoa on luvassa 6.-10.7., 14.-19.7. ja 21.-26.7. Tuolloin Pekka Rahkosen taitavissa käsissä puusta muotonsa saavat niin pöllöt, karhut kuin muutkin metsän eläimet.
 
Vakkojen valmistusta Lustossa esitellään heinäkuun lopulla 18.-26.7. Perinteisten suomalaisten vakkojen ja voirasioiden valmistuksessa käytetään ainoastaan kotimaisia puulajeja mm. raitaa, tervaleppää ja visakoivua ja sidonnassa koivunjuuria. Vakkamestarina toimii Bo-Åke Ljungars.
 
Yleisöllä on vapaa pääsy Luston piha-alueelle seuraamaan työnäytöksiä.
 
Luston näyttelyt ovat avoinna kesä-elokuussa päivittäin klo 10-19. Ravintola Lusto ja museokauppa Luston Puoti palvelevat museon aukioloaikoina.

Tiedote- ja kuvamateriaali:
 
http://www.lusto.fi/palvelut/medialle.html
www.lusto.fi
 
Lisätietoja: 
 
Museoassistentti Anne Kaljunen
gsm. 044 034 5107
s-posti: anne.kaljunen[at]lusto.fi
 
***********************************
Anne Kaljunen
Museoassistentti, FM
Puh. 044 034 5107
S-posti anne.kaljunen at lusto.fi
 
LUSTO - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1
58450 Punkaharju
Puh. (015) 345 100
Fax (015) 345 1050
www.lusto.fi <http://www.lusto.fi/> 
************************************
 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta