[Nayttelyposti] Eino Valtosen kokoelmanäyttely aukeaa

Pauliina Kokkonen pauliina.kokkonen at raumantaidemuseo.fi
Pe 26.Kesä. 13:03:21 EEST 2009


EINO VALTOSEN TAIDEKOKOELMA NÄHTÄVÄNÄ RAUMAN TAIDEMUSEOSSA 

Rauma tunnetaan kaupunkina, jossa toiminta nykytaiteen parissa on korkeatasoista ja aktiivista. Nyt yleisön nähtäville saadaan pysyvästi myös vanhempaa taidetta. Rauman kaupunki sai vuoden 2009 alussa lahjoituksena arvokkaan Eino Valtosen (1890–1925) taidekokoelman, johon kuuluu pääasiassa suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta - muun muassa Elin Danielson-Gambogin, Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin teoksia. Kokoelmanäyttely avautuu yleisölle Rauman taidemuseon peruskorjatuissa ja laajennetuissa yläkerran näyttelytiloissa perjantaina 26.6. Uudistuksen myötä Rauman taidemuseon rakennushistoriallisesti arvokkaimmat tilat vanhimmassa kaksikerroksisessa kivirakennuksessa saadaan myös yleisökäyttöön.

Raumalla syntynyt liikemies ja kulttuurivaikuttaja Alfred Kordelin (1868–1917) jätti veljenpojalleen Eino Valtoselle perinnöksi osan hankkimastaan taidekokoelmasta sekä varoja, jotka Valtonen käytti taidehankintoihin. Teoksista muodostui kokoelma, johon kuuluu 31 taideteosta ja antiikkiesineitä. Valtosen testamentin mukaan kokoelma on säilytettävä yhtenäisenä ja se tulee nimetä lahjoittajan mukaan. Taidekokoelman lahjoittajia ovat Valtosen sukulaiset, joiden mielestä taulut kuuluvatkin parhaiten juuri Eino Valtosen ja Alfred Kordelinin yhteiseen synnyinkaupunkiin Raumalle. 
 
Eino Valtosen kokoelman teokset heijastelevat Suomen taiteen kultakauden, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteen ilmiöitä ja kansainvälisiä vaikutteita erityisesti maisemamaalauksessa. Kokoelman teokset ovat olleet vuosikymmeniä Valtosen sukulaisten hallussa ja ne on nyt saatu ensimmäistä kertaa myös tutkijoiden nähtäväksi. Eino Valtosen kokoelmasta ilmestyy näyttelyn avautuessa julkaisu, jonka kirjoittajina ovat toimineet taidehistorioitsijat ja asiantuntijat. Julkaisun toteutuksessa ovat olleet mukana muun muassa Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineen tutkijat ja emeritusprofessori Riitta Konttinen sekä Gallen-Kallelan museon, Heinolan kaupunginmuseon ja Sinebrychoffin taidemuseon henkilökuntaa. Julkaisun painatusta on tukenut Alfred Kordelinin seura.    

Kokoelmassa on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Elin Danielson-Gambogi, Albert Edelfelt, Ellen Favorin, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Olof Hermelin, Eero Järnefelt, Johan Knutson,  Rudolf Koivu, Juho Kyyhkynen, Atte Laitila,  Berndt Lindholm, Hendrick Mommers, Hjalmar Munsterhjelm, Jalmari Ruokokoski, Alfred Ruotsalainen, Ilmari Soikkanen, Luigi Tagliani, Woldemar Toppelius, Torsten Waenerberg, Victor Westerholm.

Lisätietoja: Amanuenssi Henna Paunu, 0440-224155, henna.paunu at raumantaidemuseo.fi
Lehdistökuvat: Museosihteeri Pauliina Monto-Kokkonen, 0440-224152, pauliina.kokkonen at raumantaidemuseo.fi , www.raumantaidemuseo.fi

************************************************
Rauman Taidemuseo
Kuninkaankatu 37
FIN-26100 Rauma
rtm at raumantaidemuseo.fi
http://www.raumantaidemuseo.fi
+358-(0)2-8224 346
+358-(0)2-8222 183 (fax)
************************************************



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta