[Nayttelyposti] ASFALTTIPUUTARHAT- Paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa

Tiina Rauhala tiina.rauhala at fmp.fi
Ke 21.Tammi. 16:01:31 EET 2009


ASFALTTIPUUTARHAT- Paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa

Taneli Eskolan valokuvia

Suomen valokuvataiteen museo 22.1.- 24.5.2009

Tiedotuskuvat www.fmp.fi

 

 

 

”Valokuvaaja on kaikessa velkaa arkiselle elinympäristölleen.
Kaupunkimaiseman nopea muutos pitää aistit valppaina,” 

toteaa valokuvataiteilija Taneli Eskola. 

 

 

Taneli Eskola on kulkenut samoja polkuja kuin useat muut helsinkiläiset
jokapäiväisillä reiteillään. Asfalttipuutarhat-näyttelyyn on 

koottu valokuvataiteilija Taneli Eskolan valokuvia Helsingistä vuosilta
2007–2008.

 

Näyttely kuvaa eräänlaisia salaisia puutarhoja, joita löytää kun katsoo
oikeaan aikaan ohi vakiintuneen katseen suunnan ja 

ohi edustavien paikkojen. Milloin erikoinen puu, milloin metrolinjan
katveeseen unohtunut pikku puistikko on saanut pysähtymään ja tarkastelemaan
kaupungin vihreyttä. 

 

2000-luvun alkua on leimannut voimakas uudisrakentaminen ja kaupunkikuvan
muutos. Voi havahtua tutun puhelinkopin katoamiseen, 

tai uuteen valtaväylään, joka puhkaisee turvallisen puiston kulman. Näyttely
osoittaa, että kaupungilla kohtaa aina uutta.

 

Näyttelyyn liittyy Julia Donnerin ja Taneli Eskolan julkaisu Löytöretki
Helsinkiin, paikkoja, polkuja, puutarhoja (Multikustannus). 

Puutarhatutkija ja valokuvaaja haastavat lukijan osallistumaan kanssaan
leikkiin, jossa kaupungista löytyy satoja puutarhoja.

 

 

Taneli Eskola (s.1958) on maisema- ja valokuvataiteeseen erikoistunut
Helsingissä asuva valokuvataiteilija.

 

 

Taneli Eskola kertoo näyttelystään keskiviikkona 18.3.2009 klo 17. Museon
pääsymaksu.

 

Kännykkäguide – kuuntele kuvaa

Oman kännykän kautta saat kätevästi tietoa Asfalttipuutarhat-näyttelyn
teoksista (21.1.2009 lähtien).

Soita numeroon 0800 0 6866 tai tutustu museon nettisivuilla www.fmp.fi.
Puhelu on soittajalle ilmainen. 

 

Yleisöopastukset (25.1.2009 lähtien)

Ilmaiset yleisöopastukset näyttelyyn sunnuntaisin klo 13 ja keskusteluopas
näyttelyissä sunnuntaisin klo 14–15. 

Tilatut opastukset (09) 6866 360, ti–pe klo 9–12 tai satu.sormunen at fmp.fi. 

 

 

Lisätietoja näyttelyistä 

Amanuenssi Tiina Rauhala, (09) 68663622, tiina.rauhala at fmp.fi

Lisätietoja työpajoista, opastuksista ja näyttelyiden oheisohjelmistosta 

Museolehtori Erja Salo, (09) 68663620, erja.salo at fmp.fi

Näyttelyt avoinna ti–su klo 11–18.

Pääsymaksut EUR 6 / 4 / alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt /vapaa
pääsy.

Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180
Helsinki 

t. (09) 6866 3621 / f. (09) 6866 3630 / fmp at fmp.fi / www.fmp.fi

 

 

 

 

 

 

 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta