[Nayttelyposti] Kevään koululaistyöpajat Lusto - Suomen Metsämuseossa

Anne Kaljunen Anne.Kaljunen at lusto.fi
To 26.Helmi. 10:28:04 EET 2009


Koululaisten työpajat Lusto - Suomen Metsämuseossa toukokuussa 2009
 
Punkaharjulla sijaitseva Suomen Metsämuseo LUSTO järjestää opintoretkiryhmille ja leirikouluille työpajoja koulujen metsäopetuksen tueksi. Kevään 2009 työpajaviikkojen aiheet on valittu Luston perus- ja erikoisnäyttelyiden teemoista. Työpaja antaa oppilaalle mahdollisuuden muodostaa viikon aiheesta oma kuva tekemällä itse ja harjoittamalla kädentaitoja.

PUUKKOVIIKKO 11. - 15.5.
 
Puukkoviikolla tartutaan perisuomalaiseen työkaluun puukkoon, veistellään kiehisiä ja vuoleskellaan lastuja. Tutustumme eri puukkomalleihin, niiden käyttötapoihin ja kokeilemme veistämistä. Samalla pohdimme työskentelyn turvallisuutta ja puukon oikeaa huoltoa. Työpaja kestää tunnin.
 
KOHTAAMISIA METSÄPOLUILLA 18. - 22.5.
 
Lasten metsäsuhde on muuttunut paljon puolessatoista vuosisadassa. Metsähallituksen 150 v juhlanäyttely tarjoaa oivallisen tilaisuuden kokeilla ja miettiä omaa käsitystä metsästä. Työpaja koostuu leikistä jossa etsitään vastausta kysymykseen mikä metsässä on minulle tärkeää. Työpaja kestää tunnin.

METSÄKONEVIIKKO 25. - 28.5.
 
Vanhat metsäkoneet ovat täyttäneet Luston Koneaika-näyttelyn myötä. Perehdymme metsäkoneiden ja laitteiden kehitykseen. Harjoittelemme ensin simulaattorilla ja pääsemme ajamaan ulkona ihan oikeaa metsäkonetta! Työpajan kesto 1,5 h.
 
Työpajat sisältyvät pääsylipun hintaan ja ne ovat avoinna päivittäin klo 10 - 16. Ryhmiltä toivomme ennakkovarausta viimeistään 2 viikkoa ennen tapahtumaa. Työpajojen kesto on noin 1-1,5 h ja ryhmäkoko maksimi 25 henkilöä. Vierailuun Lustossa kannattaa varata aikaa 3 tuntia.
 
Lisätietoja: 
 
Museoisäntä Eero Knaapi 
050 375 3383 
eero.knaapi at lusto.fi <mailto:eero.knaapi at lusto.fi> 

Luston asiakaspalvelu 
015 345 100
l <mailto:lusto at lusto.fi> usto at lusto.fi
www.lusto.fi <http://www.lusto.fi/> 

 
***********************************
Anne Kaljunen
Museoassistentti, FM
Puh. 044 034 5107
S-posti anne.kaljunen at lusto.fi
 
LUSTO - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1
58450 Punkaharju
Puh. (015) 345 100
Fax (015) 345 1050
www.lusto.fi <http://www.lusto.fi/> 
************************************
 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta