[Nayttelyposti] KUUROJEN MUSEOSSA UUSI NÄYTTELY

Eskola Susanna Susanna.Eskola at kl-deaf.fi
Ke 26.Elo. 09:46:35 EEST 2009


SOIHDUNKANTAJAT 

Ihmisiä ja verkostoja kuurojen historiassa

 

Viittomakieliset muodostavat yhden maamme vanhimmista kielellisistä vähemmistöistä, mutta heitä tunnetaan silti vähän. Joidenkin arvioiden mukaan viittomakieltä käyttää äidinkielenään noin 5000 kuuroa. Tämän lisäksi kuurojen yhteisöön katsotaan kuuluvaksi mm. kuurojen vanhempien kuulevia lapsia, kuurojen lasten kuulevia vanhempia ja kuurojen parissa työskenteleviä ihmisiä. Yhdistävänä tekijänä heillä kaikilla on viittomakieli. 

 

Kuurojen yhteisö on kuin pieni kylä. Pienessä viittomakielisten kieli- ja kulttuuriryhmässä lähes kaikki sen jäsenet ovat toisilleen tuttuja jostain yhteydestä. Voidaan sanoa, että kuurojen elinpiiri rakentuu vahvasti toisten kuurojen muodostaman sosiaalisen verkon varaan. Tiivis verkosto syntyy yhteisissä kouluissa, kuurojenyhdistyksillä, omissa kulttuuri- ja urheilutapahtumissa, harrastustoiminnassa ja kansainvälisissä tapahtumissa. Yhteisöllisyys ja yhteiset päämäärät ovat ominainen piirre juuri kuurojen yhteisölle. 

 

Kuurojen historia on täynnä esikuvallisia, uraa uurtavia ja lahjakkaita kuuroja. Heidän kauttaan on kerrottu kuurojen omaa tarinaa. Soihdunkantajat -näyttelyssä kuurojen monimuotoiset verkostot nostetaan esiin kuurojen historian merkkihenkilöiden elämän kautta. Näyttelyssä nykyisyys käy vuoropuhelua menneisyyden kanssa. Tämän päivän kuurojen yhteisön jäsenet kertovat oman tarinansa ja näkemyksensä elämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa tiiviin vähemmistöryhmän jäsenenä.

 

 

TERVETULOA!

 

Kuurojen museo

Ilkantie 4

00400 HELSINKI

 

Avoinna 

11.8.2009-16.12.2010

ti-to 10-16

ja sopimuksen mukaan 

 

GSM 040 5286982, 050 4344735

museo at kl-deaf.fi

 
________________________________________________
  
Susanna Eskola
Amanuenssi ts. / Amanuens / Curator
Kuurojen museo / Dövas Museum / The Finnish Museum of the Deaf
PL 57 Ilkantie 4 / P.O. Box 57
00401 Helsinki Finland 
Tel. +358 9 580 3523, +358 50 434 4735
susanna.eskola at kl-deaf.fi   www.kl-deaf.fi 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta