[Nayttelyposti] Nouse Ruuhkaratikkaan Sara Hildénin taidemuseossa

Lehtinen Matliisa Matliisa.Lehtinen at tampere.fi
Ma 23.Kesä. 10:20:54 EEST 2008


Sara Hildénin taidemuseon kesäkierrokset lapsille käynnistyvät heinäkuussa tavallista juhlavammin: museon veistospuistossa Rauni Liukon teos Ruuhkaratikka avaa ovensa yleisölle ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun. 

Opas Minna jakaa ratikkakuskin roolissa lapsille matkaliput ja mielikuvitusratikka vie heidät matkalle museoon, jossa joka pysäkillä on jotain uutta koettavaa. Tavataan erilaisia matkustajia ja yhdessä keksitään minne he ovat matkalla ja mitä kaikkea he ratikassa istuessaan ehtivät miettiä ja haaveilla. Ja tietysti lopuksi käydään sisällä oikeassa ratikassa. Tervetuloa mukaan vaikka koko perheen voimin! Kierrokset heinäkuussa joka ke, to ja pe klo 13.00 ja 14.30. Kokoontuminen museon kassalla, oppaana Minna Eloranta. Kierroksen kesto n. 30 min.

Ruuhkaratikka (1973) on kuvanveistäjä ja taidemaalari Rauni Liukon ensimmäisiä suuria ympäristöteoksia. Ruuhkaratikka on Helsingin kaupungin liikennelaitoksen vanha raitiovaunu, jonka sisälle Liukko on rakentanut 35 lasikuituveistosta. Näissä matkustajissa näkyy yhteiskunnan koko kirjo putiikin omistajattaresta työttömään. Teokseen liittyy taustalla pyörivä ääninauha, jossa kerrotaan lyhyesti kuvitteellisten matkustajien taustasta.

Erikoiseksi Liukon teoksen tekee se, että ratikan matkustajat ovat lapsia lukuun ottamatta kaikki kuolleita. Aluksi matkustajat olivat elävien kirjoissa ja ääninauhan tarina kulki preesensissä. Näin tarina kulkee myös museon lastenkierroksilla. Taiteilija kuitenkin muutti alkuperäistä kertomusta kuultuaan kuinka tosissaan monet katsojat halveksivat tiettyjä henkilöhahmoja kuten lumppuria ja yömajan asukkia. Liukko päätti "tappaa" kaikki matkustajansa. - Se oli hyvin painajaismaista, koska olin tehnyt kaikki veistokset niin elävän kaltaisiksi, taiteilija kertoi. - Muutimme ääninauhan tekstin menneeseen aikamuotoon. Seuraus oli, ettei yleisöä saanut enää pois ratikasta. Suomalaisethan ovat sellaisia, että kuolema kyllä koskettaa.

Ratikka on heinäkuussa avoinna yleisölle kuusi kertaa viikossa eli keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin n. klo 13.30 ja 15.00. Kellonajat eivät ole aivan tarkkoja, sillä vaunu avataan lasten museokierrosten päätteeksi ja kierroksella mukana olleet lapset tutustuvat siihen ensin. Kun lapset ovat kulkeneet ratikan läpi, sisään päästetään muut kävijät ja ääninauha käynnistetään. Sisälle mahtuu vain muutama kävijä kerrallaan, joten pyydämme yleisöltä kärsivällisyyttä!

Mikäli ratikkaan ei syystä tai toisesta ehdi sisälle asti, ei ole syytä huoleen. Kokoelmien kesä -näyttelyyn liittyy museon alakerrassa esillä oleva pieni valokuvanäyttely Ruuhkaratikan matkustajista.

Tiedotuskuvia osoitteessa http://www.tampere.fi/sarahilden/media/kuvat/index.html <BLOCKED::http://www.tampere.fi/sarahilden/media/kuvat/index.html> 

Kokoelmien kesä - klassista modernismia ja uusimpia hankintoja 12.5.- 31.8.2008

Museo avoinna joka päivä klo 12-19. Sisäänpääsy Elämyspuiston aluelipulla (8 EUR) ja lippuavaimilla, alle 4-v. ilmaiseksi. Särkänniemi, 33230 Tampere, puh. (03) 5654 3500, www.tampere.fi/sarahilden <BLOCKED::http://www.tampere.fi/sarahilden> 

 
Matliisa Lehtinen
Museosihteeri / Information Officer
Sara Hildénin taidemuseo / Sara Hildén Art Museum
Särkänniemi, 33230 Tampere, Finland
Puh. (03) 5654 3513 / Tel +358 3 565 43513 
Gsm 040 837 0357 / Mobile +358 40 837 0357
Faksi (03) 5654 3510 / Fax +358 3 565 43510
matliisa.lehtinen at tampere.fi, www.tampere.fi/sarahilden
 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta