[Nayttelyposti] KERAVAN TAIDEMUSEON NÄYTTELYT 26.1.-9.3.

[Kirsi Nuppola]

KERAVAN TAIDEMUSEON NÄYTTELYT 26.1.-9.3.

MITÄ MIES? WHAT'S UP MAN?
Antti Laitinen, Harri Pälviranta, Perttu Saksa, Kari Soinio ja Sari
Tervaniemi
taidemuseon yläkerta

EEVA-KAISA JAKKILA
JUSSI VALTAKARI
taidemuseon alakerta

MARIO RIZZI: Murat ve Ismail
aunen galleria

Mitä mies? What´s Up Man? - näyttelyssä Keravan Taidemuseossa 26.1. -
9.3.2008 taiteilijat käsittelevät nykytaiteen keinoin kysymyksiä
miehisyydestä, ruumiillisuudesta, luontosuhteesta ja siitä, kuinka mies
ottaa tiloja haltuunsa ja rakentaa identiteettiään nykykulttuurissa.

Antti Laitisen uudessa installaatiossa  It`s My Island  mies ottaa mittaa
luonnosta ja omista fyysistä rajoistaan. Teoksessa kerrotaan siitä, kuinka
mies rakentaa itselleen oman saaren. Videoteoksessa mies kahlaa meressä
hiekkasäkkejä raahaten, kunnes saari kohoaa näkyväksi kumpareeksi meren
pinnan yläpuolelle. Valokuvasarjassa valmis saari on taltioitu ylevänä ja
kauniina maisema. Miehen työ on valmis!

Laitisen työssä yhdistyvät koominen ja vakava, ja mahdottomasta tehdään
mahdollinen. Performatiivinen ja prosessinomainen työskentely ja sen
dokumentointi on ollut tyypillistä Laitisen aikaisemmissakin teoksissa.
Esimerkiksi teoksessa Kivi jota kaivoin seitsemän minuuttia, Kivi jota
kaivoin seitsemän tuntia  ja Kivi jota kaivoin seitsemän päivää (2003)
taiteilija kaivoi kiveä teosnimen mukaisen ajan ja teoksessa Metsän poika
(2002) taiteilija eli alasti neljä päivää metsässä erossa kulttuurista.

Kari Soinion teosten näyttämönä toimii luonto ja urbaanimaisema. Soinion
tuotannon keskeisiä teemoja ovat olleet miehen ruumiillisuus,
maskuliinisuus ja feminiinisyys sekä luontosuhde ja ympäristö. Näyttelyn
teossarjassa Sankarin paluu (2004) Soinio asettaa itsensä kuvaan osaksi
maisemaa. Miehen keho on kuvattu siten, että mallin sukupuolta on usein
vaikeaa määritellä; naiseuden ja miehisyyden elementit sekoittuvat
toisiinsa. Soinion teoksissa viitataan sukupuoli-identiteetin
monitulkintaisuuteen ja sen jatkuvaan muutokseen.

Sari Tervaniemen uusin teossarja Alpha Males (2007) on sarja valokuvia,
jotka kertovat siitä, miten miehet voivat ottaa tilaa haltuun eri tavoin
kuin naiset. Kuvat ovat otettu julkisissa kaupunkitiloissa tai kotona.
Taiteilijan mukaan naiset eivät voi istua esimerkiksi kädet niskan takana
junassa ilman, että heidän katsotaan asettavan itsensä vulgaaristi esille.
Sen sijaan miehet voivat vapaasti istua tai makoilla julkisilla paikoilla
ilman, että kukaan luo ihmetteleviä tai valvovia katseita, mieshän on vain
rento tyyppi. Sari Tervaniemen teoksissa miehet asettuvat tilaan ja kuvaan
vapaasti ja rennosti – vastaten näin naisen ihailevaan ja hyväksyvään
katseeseen.

Tervaniemen videoteoksessa Gazing Upon a Game (2002) katsellaan jääkiekkoa
tavallisesta poikkeavasta näkökulmasta. Pelin sijaan keskitytään pelaajien
välisiin suhteisiin. Lähtökohtana oli lähteä kuvaamaan nuorten jääkiekon
raakaa väkivaltaisuutta. Jääkiekkokaukalosta löytyi kuitenkin tappelun
lisäksi ystävyyttä, hyvää pelihenkeä, kavereiden kannustamista, halailua,
kunnioittamista ja lohduttelua. Pelin kauneus paljastuu juuri pelikaverin
arvostamisessa.

Harri Pälvirannan valokuvasarjassa Hakatut (2007) kuvataan pahoinpitelyn
uhreja. Pälviranta on kuvannut öisillä kaduilla hakatuksi tulleita miehiä
heti pahoinpitelyn jälkeen. Väkivalta kaduilla ja kodeissa on suomalaista
arkea, harvoin kuitenkaan sitä näkee kuvissa uutiskuvia lukuunottamatta.
Pälvirannan kuvat ovat siten uusi avaus väkivallan näkyväksi tekemisessä.
Hän on työskennellyt yhteistyössä poliisipartioiden kanssa, mutta myös
yksin perinteisen katuvalokuvaajan tavoin tilanteita odottaen. Myös Harri
Pälviranta on käsitellyt aikaisemmissakin teoksissaan kysymyksiä
miesidentiteeteistä mm. omakuvien kautta.

Perttu Saksan valokuvateokset ovat arvoituksellisia ja monitulkintaisia.
Hän yhdistelee erilaisia elementtejä ja manipuloi kuviaan hienovaraisesti.
Mediakuvasto on täynnä menestyviä, hymyileviä ja fyysisesti voimakkaita
miehiä. Saksan teoksissa rakennetaan niiden vastakuvastoa. Uupumus,
herkkyys ja hauraus näkyvät Saksan mieskuvissa. Perttu Saksan valokuvat
ovat näytelmänomaisia. Tyhjä tila ja valon esiinnostama kohde kutsuvat
katsojaa etsimään kuvasta kertomusta tai  projisoimaan siihen jotakin
omaa.
Mitä Mies? -näyttelyn kuraattori Pirkko Siitari


Eeva-Kaisa Jakkilan ja Jussi Valtakarin yhteisnäyttelyä yhdistävät
kysymykset arjesta, yksityisestä ja julkisesta elämästä sekä vallasta ja
vallattomuudesta.

Eeva-Kaisa Jakkilan vanerille tehdyt piirrokset ovat veistoksellisia.
Vaneripohjaiset piirrokset on leikattu ääriviivoja myöten muotoonsa ja
siten niistä on tullut esineellisiä. Jakkilaa kiinnostaa yksityisen ja
julkisen elämän suhde ja niiden välinen rajapinta: näiden todellisuuksien
välinen eroavaisuus ja se, miten julkinen vaikuttaa yksityiseen. Osa
piirroksista kuvaa yksityistä ja intiimiä elämänpiiriä kuten syntymää ja
kuolemaa. Mustapukuisia miehiä kuvaavat työt ironisoivat miehistä tapaa
ilmentää valtaa, arvoja ja maailmankuvaa.

Jussi Valtakarin puisia pienoisveistoksia on katsottava läheltä ja
tarkasti. Veistokset kertovat meistä tässä ajassa. Ne ovat aiheiltaan sekä
globaaleja että suomalaisia, usein yksilön arkea kuvaavia teoksia. Osa
veistoksista viittaa mediakuviin (”Länsirannikolta ei mitään uutta”) ja
osa suomalaiseen arkielämään (”Kuiva kesä”). Valtakarin veistoksissa on
myös koomisia piirteitä. Niissä julkiset kuvat muuntuvat intiimeiksi ja
yksityisiksi, ja kansanomainen puunveisto kääntyy nykytaiteen kielelle.

Mario Rizzin videoteos ”Murat ve Ismail” (”Murat ja Ismail”) syntyi
taiteilijan kolme kuukautta kestäneen taiteilijaresidenssin aikana
Istanbulissa. Hän etsi erilaisia tapoja kuvata elämää kaupungissa ja
päätyi lopulta kuvaamaan perheen omistamaa suutariliikettä Beyoglun
naapurustossa. Video on 58 minuuttia kestävä juonellinen kertomus. Siinä
on dokumentaarisia elementtejä, mutta sen dramaattisuus ja tunteellisuus
tuntuvat melkein  liian intiimeiltä ollakseen totta. Katsojan arvailun
varaan jää missä kulkee raja toden ja kuvitellun välillä.

Rizzin kiinnostus aiheeseen syntyi hänen tarkkaillessaan  Muratin ja
Ismailin arvomaailman eroja ja sitä kuinka heidän välinen suhteensa
kuvastaa Istanbulin yleistä tilannetta. Rakkaus ja lojaalisuus perhettä
kohtaan sitoo isää ja poikaa, jotka yhteenottojensa välillä aina sopivat
erimielisyytensä. Tätä tuttua kiertokulkua uhkaa kaupan jatkuvuuteen
kohdistuvat uhat.

ystävällisin terveisin

-- 
Museoavustaja Kirsi Nuppola
kirsi.nuppola at keravantaidemuseo.fi
09-294 8090

Keravan Taidemuseo
Klondyketalo, Kumitehtaankatu 5 F, 04260 Kerava
avoinna ti-su klo 12-18
Saviolle kätevästi K-junalla