[Nayttelyposti] Werstaan näyttelyt vuonna 2008

Hanna Yli-Hinkkala hanna.yli-hinkkala at tyovaenmuseo.fi
To 17.Tammi. 15:44:57 EET 2008


TYÖVÄENMUSEO WERSTAS TARTTUU SUOMETTUMISEN AIKAAN


Työväenmuseo Werstas avaa vuonna 2008 kuusi uutta näyttelyä, joiden 
lisäksi toteutetaan useita pientuotantoja. Finlaysonin historiallisella 
tehdasalueella toimiva museo on näyttelyalaltaan Tampereen toiseksi 
suurin museokohde. Työväenmuseon pysyvien ja vaihtuvien näyttelyiden 
lisäksi Werstaalla toimii Höyrykonemuseo ja yhteistyössä Tampereen 
kaupungin kanssa toteutettu Tekstiiliteollisuusmuseo.

Aprillipäivänä yleisölle avautuu näyttely, joka kertoo koskettavan 
tarinan toisen maailmansodan vankileireiltä. Nuori brittiarmeijan 
kersantti Frank W. Whetton joutui saksalaisten vangiksi Dunkerquessa 
1940. Hän maalasi, piirsi ja teki grafiikkaa vankeudessa aina 
vapautumiseensa vuonna 1945 saakka. “I shall be home – taiteilija 
vankileirillä 1940-1945” on esillä 25.5. saakka.

Suomettumisen aika on viime vuosina herättänyt voimakasta keskustelua ja 
intohimoja. Museot eivät ole kuitenkaan uskaltaneet vielä tarttua 
aiheeseen. Kun YYA-sopimuksen solmimisesta tulee kuluneeksi 60 vuotta, 
Työväenmuseo Werstas tekee ensimmäisen näyttelyn, jossa pureudutaan 
suomettumiseen poliittisena, taloudellisena ja kulttuurisena ilmiönä – 
idänsuhteiden iloista huumoria unohtamatta. “Suomettunut Suomi” on 
esillä 29.4.2008-8.3.2009.

Werstaan kesänäyttelyssä esitellään kantaaottavaa nykytaidetta. 
Riita-näyttelyyn on kutsuttu suomalaisia kuvataiteilijoita ottamaan 
kantaa yhteiskunnallisiin ristiriitoihin. Kuvataide on vahvasti mukana 
Werstaan ohjelmistossa myös syksyllä, jolloin Werstas osallistuu 
kansainväliseen Backlight-valokuvatapahtumaan.

Syksyn näyttelyissä Werstas etenee höyryn voimalla. ”Veturimiesten 
matkassa” (13.9.2008-11.1.2009) on elämyksellinen matka rautateiden ja 
veturinkuljettajien historiaan. Joulukuussa puolestaan uusitaan vuonna 
2002 yleisölle avatun Höyrykonemuseon perusnäyttely. Höyrykonemuseo 
toimii Finlaysonin tehtaalla käytetyn Sulzer-höyrykoneen konesalissa.

Ystävällisin terveisin,

Hanna Yli-Hinkkala
museolehtori
Työväenmuseo Werstas

Lisätietoja:
museonjohtaja Kalle Kallio, p. 03 253 8861, 040 716 7520, 
kalle.kallio at tyovaenmuseo.fi
näyttelypäällikkö Ulla Jaskari, p. 03 253 8863, 
ulla.jaskari at tyovaenmuseo.fi

Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere. Avoinna ti-su 
11-18, pääsyliput 5/4 euroa, alle 18-vuotiaille ilmainen. p. 03 253 
8800, www.tyovaenmuseo.fi


TYÖVÄENMUSEO WERSTAAN NÄYTTELYT 2008


Suomi, sisu ja sosiaaliturva (25.10.2005-31.12.2009)

Werstaan sosiaalihistoriallinen perusnäyttely kertoo siitä, miten 
ihmiset ovat turvanneet toisiinsa niin syntymän hetkellä, työelämässä 
kuin sairauden yllättäessä. Suomi, sisu ja sosiaaliturva seuraa 
tavallisten suomalaisten elinkaarta kehdosta hautaan. Miten yhteiskunta 
on eri aikoina ratkaissut esimerkiksi odottavien äitien, sotainvalidien 
tai työttömien ongelmat? Werstaalla ei karteta historian kipeitä ja 
vaikeita aiheita - näyttelyssä saavat äänensä kuuluviin muun muassa 
irtolaiset, punaorvot ja mielisairaat. Vaivaisukon almuista on 
vuosikymmenten vierähtäessä siirrytty sosiaalitoimiston luukulle. Tämän 
päivän uhkana ei ole enää kato vaan globalisaatio ja väestön 
ikääntyminen. Kuinka hyvin suomalaiset tänään pärjäävät?

Punainen raitti (25.10.2005-31.12.2009)

Punainen raitti kertoo työväenliikkeen kehityksen 1800-luvun 
sivistysseuroista demaripresidentteihin. Väliin mahtuvat 
ammattiyhdistysliikkeen synty, kansalaissodan traagiset tapahtumat, 
puolueiden synty ja hajoaminen, suuret lakot voimannäyttönä ja 
kulttuuriradikalismi.

Työväen vuosisata (15.4.2007-2.3.2008)

Työväen vuosisata kertoo ammattiyhdistysliikkeen värikkäästä 
menneisyydestä ja nykypäivästä. Näyttely nostaa liikkeen keskeiset 
saavutukset esiin ja pohtii vuosikymmenten aikana muodostunutta 
myyttistä kuvaa. Työelämän muutosta tarkastellaan arkielämän tasolla 
siirtymällä ajasta, jolloin suomalaiset lapset työskentelivät tehtaissa, 
aikaan, jolloin halpatuontimaiden lapset ovat samassa tilanteessa. On 
selvää, että 1800-luvulla teollistuminen synnytti työväestön, mutta kuka 
on työläinen globaalissa markkinataloudessa.

Väinö Linna (29.5.2007-9.3.2008)

Väinö Linna (1920-1992) oli itseoppinut kirjailija, jonka merkitys 
suomalaiselle kirjallisuudelle ja historiakulttuurille on ollut 
poikkeuksellisen laajaa. Näyttely kertoo kirjailijasta ja hänen 
elämäntyöstään. Urjalassa syntynyt työläispoika korjasi koneita 
Finlaysonin puuvillatehtaalla Tampereella, kunnes haave täyspäiväisestä 
kirjailijanammatista toteutui. Linna tuli tunnetuksi suomalaisia syvästi 
koskettaneista romaaneista, jotka tulkitsivat historiallisia tapahtumia. 
Näyttely valottaa Linnan esiin nostamia teemoja ja pohtii kriittisesti 
myös kirjailijan luomaa kuvaa itsenäisen Suo­men historiasta.

I shall be home – taiteilija vankileirillä 1940-1945 (1.4.-25.5.2008)

Selviytymistarina kertoo brittiarmeijan sotilaasta, joka vietti lähes 
koko toisen maailmansodan sotavankileirillä. Frank W. Whetton oli 
21-vuotias kersantti, kun hän joutui saksalaisten vangiksi Dunkerquessa 
1940. Hän vapautui vasta rauhan koittaessa 1945. Whetton maalasi, piirsi 
ja teki grafiikkaa kuvaten vankitovereitaan ja dokumentoiden 
ympäristöään leireillä Puolassa ja Etelä-Saksassa. Näyttelyssä on 
ensimmäistä kertaa esillä Whettonin teoksia, valokuvia ja muuta 
esineistöä yksityiskokoelmasta.

Suomettunut Suomi (29.4.2008 – 8.3.2009)

Suomen naapurina oli vielä pari vuosikymmentä sitten suuri ja mahtava 
Neuvostoliitto. Kylmää sotaa muistetaan Suomessa iloisen idänkaupan, 
itsesensuurin ja Kekkosen aikakautena. Työväenmuseo Werstas toteuttaa 
Suomen ensimmäisen museonäyttelyn suomettumisesta, jota tarkastellaan 
poliittisena, taloudellisena ja kulttuurisena ilmiönä. Näyttelyssä saat 
myös selville, kuinka suomettunut sinä olet. Maaliskuun 29. päivänä 
Werstaalla järjestetään asiantuntijaseminaari suomettumisen historiasta.

Riita (14.6.-17.8.2008)

Riita-näyttelyyn on kutsuttu suomalaisia kuvataiteilijoita ottamaan 
kantaa yhteiskunnallisiin ristiriitoihin. Riita on kantaaottavan taiteen 
laaja katselmus, jonka juryttää kuvataiteilija Teemu Mäki. Vuonna 2008 
tulee kuluneeksi 90 vuotta sisällissodasta, joka jakoi kansakunnan 
kahtia. Millaisia ovat meidän aikamme kipupisteet ja voiko taiteella 
vaikuttaa, jos ihmisten usko äänestämiseen ja demokratiaan heikkenee. 
Onko vastakkainasettelun aika ohi?

Veturimiesten matkassa (13.9.-11.1.2009)

Veturimiesten matkassa on elämyksellinen matka rautateiden historiaan. 
Veturimiehet ovat vieneet Suomea eteenpäin: tuoneet viljaa nälkämaille, 
taistelleet sodissa, vetäneet sotakorvausjunia ja kamppailevat nyt 
ilmastonmuutosta vastaan. Näyttelyssä kerrotaan veturimiesten työstä, 
vetureiden kehityksestä ja rautateiden kiehtovasta historiasta. 
Näyttelyssä on esillä runsaasti pienoismalleja, nähtävää ja koettavaa 
koko perheelle. Näyttely toteutetaan yhteistyössä 110 vuotta täyttävän 
Veturimiesten liiton ja Suomen Rautatiemuseon kanssa.

Backlight 2008 – Tickle Attack (syyskuu-marraskuu)

Kansainvälinen valokuvatriennaali levittäytyy ympäri Tamperetta. 
Tapahtuman perusta on dokumentaarisessa valokuvauksessa, johon Tickle 
Attack liittää huumorin, naurun, ironian, paradoksin ja absurdin 
käsitteen. Backlight valtaa Werstaan Höyrykonemuseon.

Höyrykonemuseo (uusi perusnäyttely joulukuu-)

Finlaysonin tehtaalla voimalähteenä käytetty yli 100-vuotias 
Sulzer-höyrykone on edelleen alkuperäisessä kodissaan, nyt museoituna ja 
edelleen kiiltävänä. Konejättiläinen on suurin Suomessa käytetty 
höyrykone. Sulzerin lisäksi höyrykonemuseossa on esillä mm. Edisonin 
dynamokone nro 24 ja hehkulamppu Suomen ensimmäisestä 
sähkövalaistuksesta. Höyrykonemuseon perusnäyttely uusitaan joulukuussa.

Tekstiiliteollisuusmuseo

Tekstiiliteollisuusmuseossa kerrotaan puuvilla-, pellava-, villa- ja 
trikooteollisuuden historiasta tamperelaista näkökulmaa painottaen. 
Nimensä mukaisesti museo on tekstiiliä ja teollisuutta. Laaja kirjo 
koneita äänineen tuo taas aidon tunnelman tehdassaleista museovieraan 
ulottuville. Siellä aukeaa myös tilkkutaivas ja hypisteltävää riittää 
vanhoissa ja uusissa kangasmalleissa. Kävijä saa aimo annoksen tietoa 
tekstiiliteollisuuden raaka-aineiden monivaiheisesta tiestä kuiduista 
langaksi, langasta kankaaksi ja kankaista tuotteiksi. Vuosikymmenten 
varrella ovat tuhannet tamperelaiset ansainneet elantonsa 
tekstiilitehtaissa. Myös he kertovat museossa tarinoitaan, joista 
selviää millaista oli työnteko vaikkapa pumpuliplikkana tai laitosmiehenä.

-- 
---
Hanna Yli-Hinkkala
museolehtori
Työväenmuseo WERSTAS
Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere
P. (03) 253 8871
hanna.yli-hinkkala at tyovaenmuseo.fi
http://www.tyovaenmuseo.fi





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta