[Nayttelyposti] Salon taidemuseon uudet julkaisut

Leino Ulla Ulla.Leino at salo.fi
To 17.Tammi. 13:59:27 EET 2008


Tiedote 17.1.2008

SALON TAIDEMUSEON UUDET JULKAISUT:
Läpivalaisu
Ihmeotuksia & Ihmemuutoksia (Curious Creatures & Changes)
Kirkon Jussi ja muuta esineistöä Salon ja lähiseudun kirkoista keskiajalta 1800-luvulle

Salon taidemuseo on toimittanut vuodesta 2004 lähtien omista näyttelyistään julkaisusarjaa, joka on edennyt numero 13:een. Vuoden vaihteessa ilmestyi kolme uutta taidekirjaa, jotka esitellään taidemuseossa uuden Läpivalaisu-näyttelyn tiedotustilaisuuden yhteydessä perjantaina 18.1.2008 klo 10.
Taidemuseon tuorein julkaisu ”Läpivalaisu” liittyy samannimiseen näyttelyyn, joka on esillä 19.1.–24.2.2008. Julkaisu ja näyttely liittyvät kuvataiteilija Jaana Saarion (s. 1974) Taideteolliselle korkeakoululle valmistelemaan väitöstyöhön ”Teoksen synty; kuvataiteellista prosessia sanallistamassa”. Saario käsittelee artikkelissaan aiheen kehittymistä kuvataiteellisessa prosessissa. Tutkiva taiteilija hahmottaa ja ymmärtää visuaalista ajattelua sisältä käsin. Sanoiksi kääntäminen, käsitteellistäminen ja oman työn arvioiva ote puolestaan ovat jokapäiväisiä työkaluja taidekasvattajalle. Muut kirjoittajat ovat Taideteollisen korkeakoulun lehtori, kuvataiteilija Mira Kallio ja Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen professori Helena Sederholm. Kirjan kuvitus esittelee laajasti Saarion tuotantoa.
Salon taidemuseon vuoden 2007 yleisösuosikki oli Alexander Reichsteinin (s. 1957) näyttely Ihmeotuksia & Ihmemuutoksia. Lastenkulttuuriin erikoistuneen taiteilijan näyttely siirtyy kesällä 2008 Vaasaan. Salon taidemuseo on julkaissut yhdessä vaasalaisen Kuntsin modernin taiteen museon kanssa Reichsteinin tuotantoa käsittelevän kirjan ”Ihmeotuksia & Ihmemuutoksia”. Neuvostoliitossa uransa aloittaneen kirjankuvittajan tietä lapsille suunniteltujen veistosten ja installaatioiden tekijäksi valottaa kolme artikkelia, joiden kirjoittajat ovat Voipaalan lastenkulttuurikeskuksen johtaja, kuvataideopettaja ja kriitikko Maria Laukka sekä taidehistorioitsija ja toimittaja Marjatta Hietaniemi. Maria Laukka luo lisäksi katsauksen suomalaisen lastenkulttuurin, erityisesti lapsille suunnatun kuvataiteen, historiaan ja nykytilaan.
Salon taidemuseon kesänäyttelynä 2007 oli kaksiosainen Pyhä kuva, jossa venäläisen ikonitaiteen rinnalla esiteltiin Salon ja lähiseudun kirkkojen harvoin nähtyä esineistöä. Näyttelyn pohjalta koottiin julkaisu ”Kirkon Jussi ja muuta esineistöä Salon ja lähiseudun kirkoista keskiajalta 1800-luvulle”. Kirja esittelee 70 esinettä, jotka ovat pääosin siirtyneet vuosisatojen ja ‑kymmenten kuluessa kirkkosaleista sakaristoihin ja seurakuntien varastoihin. Dosentti Hanna Pirinen Jyväskylän yliopistosta on kirjoittanut julkaisuun artikkelin ”Esineistö kirkollisen perinteen kantajana”.

Kirjat ovat myynnissä Salon taidemuseon museokaupassa: avoinna näyttelyaikoina ti-pe 10–18, la 11–17, su 11–18. Tilaukset: p. (02) 778 4892.
Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, p. 02 778 4892, fax 02 778 4891, www.salontaidemuseo.fi<http://www.salontaidemuseo.fi/>.

Jaana Saario: Läpivalaisu
Nelivärikuvitus
Kovat kannet
ISBN 978-952-99735-7-6
Salon taidemuseon julkaisuja 13
Julkaisuvuosi: 2008
Ulkoasu: Satu-Maaria Mäkipuro
Käännös: Andrew Lightfoot
Sivumäärä: 64
Koko: 21,5 x 21,5
Sidos: lankasidottu
Kielet: suomi, englanninkielien artikkeli
Hinta: 27,90 euroa

Alexander Reichstein: Ihmeotuksia & Ihmemuutoksia (Curious Creatures & Changes)
Nelivärikuvitus
Kovat kannet
ISBN 978-952-99735-6-9
Salon taidemuseon julkaisuja 12
Julkaisuvuosi: 2007
Ulkoasu: Alexander Reichstein
Käännökset: Andrew Lightfoot, Katarina Torvalds-Wiik
Sivumäärä: 112
Koko: 21,5 x 25,5
Sidos: lankasidottu
Kielet: suomi-englanti, ruotsinkielinen tiivistelmä
Hinta: 34,90 euroa

Kirkon Jussi ja muuta esineistöä Salon ja lähiseudun kirkoista keskiajalta 1800-luvulle
Nelivärikuvitus
Pehmeät kannet
ISBN 978-952-99735-5-2
Salon taidemuseon julkaisuja 11
Julkaisuvuosi: 2007
Ulkoasu: Satu-Maaria Mäkipuro
Sivumäärä: 40
Koko: 24 x 17
Sidos: nidottu
Kielet: suomi
Hinta: 9,90 euroa



******
Ulla Leino
Näyttelysihteeri, Salon taidemuseo Veturitalli
(02) 778 4894 / ulla.leino at salo.fi<blocked::mailto:ulla.leino at salo.fi>
Mariankatu 14, 24240 Salo
www.salontaidemuseo.fi<blocked::http://www.salontaidemuseo.fi/>



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta