[Nayttelyposti] Rauman taidemuseon näyttelyt

[Pauliina Kokkonen]

Taju kankaalla

15.9.-14.10. Alakerta

Jukka Alapotin, Henri Hagmanin, Auli Järvelän, Tarmo Paunun, Helvi Tiisalan ja Sini Vihman maalauksia.

 

Ote Carolus Enckellin esipuheesta näyttelyn julkaisussa (Suom. Maija Vihma):

"Tällä arvoituksellisella otsikolla on kaksoismerkitys, joko slangi-ilmaus tajuttomuudelle tai kirjaimellisemmin "panna tietoisuus, taju kankaalle". Ilmaisu on ongelmallinen, koska jos vitsiä ei ymmärrä, tulee ilmaus helposti ymmärretyksi ainoastaan varsinaisessa merkityksessään, ja otsikko jää tällöin käsittämättä. Vielä vaikeaselkoisemmaksi asian tekee se, että otsikko on ryhmän ainoa kirjallinen väittämä.

Yritetäänpä erästä tulkintaa. Kaikessa taiteessahan on lopultakin kysymys erilaisista tulkinnoista taiteilijan tajusta tai tietoisuudesta, taideteoksiksi käännettyinä. Jos haluaa tulkita tämän ryhmän näyttelyotsikon väittämänä, voi luonnollisesti nähdä asian niin että maalaamisessa itsessään on kyse tajunnan laajentamisesta, että maalaamisen luonteeseen kuuluu tietouden hyödyntämisen sijaan pyrkimys sen laajentamiseen. Maalaustaide ei ole tietoa sen perinteisessä merkityksessä vaan kokemuksen kautta välittyvää uutta tietoisuutta.
Tämän mielestäni havaitsen katsoessani näiden taiteilijoiden maalauksia. Maalaamisen eroavaisuuksista huolimatta olen näkevinäni vision kankaasta heijastuspintana jollekin heille kaikesta huolimatta yhteiselle, nimittäin aistillisuudelle esteettisenä normina. Siksi voi myös väittää että usko väriin ja pintaan, usko, joka on joko figuratiivisempi ja kertovampi tai abstraktimpi, on kannanotto maalaamiselle vaihtoehtona sille kuva- tai kokemusmaailmalle, jota nykyään dominoivat teknologia ja toisintavat kuvatekniikat, ja joissa visuaalinen on täysin alistettu kirjalliselle sisällölle."

 

 

Ei aina kevät

15.9.-14.10. Yläkerta

Leila Sarolan valokuvateoksia

 

Yli kuusikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun Suomessa elettiin kohtalokkaita vuosia. Sota runteli maatamme pahoin. Henkiset ja taloudelliset seuraukset olivat raskaita. Maamme jälleenrakennuskausi oli pitkä, mutta sen jälkeen on kasvanut parikin sukupolvea, joilla ei ole minkäänlaisia muistikuvia näistä kipeistä vuosista. On tullut aika, jollaista ei ole koettu aikaisemmin maamme historiassa. Kehitystä voidaan pitää jopa ihmeenä. Nyt yksilöillä on varaa ajatella omaa hyvinvointiaan, pukeutua muodikkaasti, matkustella, herkutella ja huvitella mielin määrin, kun taas aikaisemmat sukupolvet keskittyivät korjaamaan sodan jälkiä ja jälleenrakentamaan vaurioita. Yksilöllisyydestä ei silloin voinut olla tietoakaan.

 

Olen lapsuudestani saakka ollut kiinnostunut ihmisistä, mutta ottanut olosuhteiden pakosta tarkkailijan roolin. Näin on ollut mahdollista päästä lähelle ja nähdä ihminen aidoimmillaan. Tämäkin näyttely keskittyy yksilön sisäiseen maailmaan, niihin herkkiin salattuihin hetkiin, jolloin tunteet ovat paljaimmillaan. Työskentelyni kautta pyrin selvittämään, olemmeko sittenkään onnellisemmassa asemassa kuin aikaisemmat sukupolvet? Onko mahdollista, että kaikesta myönteisestä kehityksestä huolimatta hyvinvointi on tuonut uusia ja ennen arvaamattomia paineita - sellaisia, joiden kestämiseen emme ole osanneet kouliintua ja varautua? Ja onko yksilöllisyyden korostuminen hävittänyt yhteisöllisyyden, joka pula-aikoina toimi kansamme suurimpana ja kantavimpana voimavarana?

                                                                                                                                                                              

Leila Sarola



Risto Keinonen

15.9.-14.10. Einola

Maalauksia

 

Lehmä mielenmaisemassa, humoristisen ja traagisen välimaastossa. Miksi juuri lehmä? Lehmä on aina koettu symbolisisällöltään myönteiseksi. Tässä se poikkeaa sonnista, johon liittynyt ambivalentteja mielikuvia.

Vanhan ajan sumerilaiset rinnastivat toisiinsa lehmän maidon ja kuun valon. Germaanien luomiskertomuksissa valtaisa Audhumla-lehmä oli ensimmäinen elävä olento, joka tuli esiin maailman syntyä edeltäneestä tyhjyydestä. Lehmä on jo ammoin ollut karjataloudesta eläville ihmisille olemassaolon takaaja. Lehmällä on oma primitiivinen pyhyytensä ja se voi monilla liittyä myös lapsuudenaikaisiin kesiin.

Eläinaihe edustaa maalauksissani tuntevaa olentoa, joka samoin kuin ihminen, elää muuttuvassa maailmassa yrittäen jäsentää ympäristöään. Eläin on välittäjä, jonka avulla toivon voivani kertoa myös inhimillisistä tunteista, ilmiöistä, tunnelmista. Olen saavuttanut jotakin tavoittelemastani, kun huomaan katsojan viipyvän hetken mietteissään maalaukseni edessä. Luulen, että tästä syystä maalaukseni ovat aina olleet figuratiivisia ja kuva-aiheiltaan sellaisia, että uskallan toivoa niistä löytyvän tarttumakohtia erilaisille katsojille.

Näyttelyn pitäminen, joka monessakin mielessä on aina riski, on myös ilo, koska taiteen tekeminen on aika yksinäistä puurtamista ja maalaukset alkavat elää omaa elämäänsä vasta katsojien tajunnassa.

                                                                                                                                                                                                                                                                    Risto Keinonen

 

************************************************
Rauman Taidemuseo
Kuninkaankatu 37
26100 Rauma
rtm at raumantaidemuseo.fi
http://www.raumantaidemuseo.fi
tel +358-(0)2-8226 193
fax +358-(0)2-8222 183
************************************************