[Nayttelyposti] Suomalaisen hevosrodun parhaaksi

Iina Wahlström iina.wahlstrom at sarka.fi
To 6.Syys. 16:32:31 EEST 2007


Tiedote 6.9.2007

Suomalaisen hevosrodun parhaaksi

 

Suomen maatalousmuseo Sarka julkaisee suomenhevosen päivänä 6.9.2007
kirjasen Suomalaisen hevosrodun parhaaksi – ruununorijärjestelmä
Suomessa 1869-1893.

 

Fil.yo. Hilja Toivion kirjoittamassa julkaisussa paneudutaan suomalaisen
hevosjalostustyön varhaisimpaan kivijalkaan, ruununorijärjestelmään. 

 

Valtio aloitti suomalaisen hevosrodun määrätietoisen jalostustyön
1800-luvun lopulla. Valtion kustannuksella hankittiin oriita, joista
huolehtivat yksityiset oriinhoitajat. Nämä ruununoriiksi nimitetyt
hevoset sijoitettiin eri puolille Suomea kohentamaan hevoskantaa. 

 

Järjestelmä oli valtion ja paikallistason yhteistyön taidonnäyte, ja
sillä oli selvä vaikutus maan hevostalouden kohentumiseen.
Hevosjalostuskehitys huipentui vuonna 1907 suomenhevosen kantakirjan
perustamiseen. Neljästä suomenhevosen kantaisistä kaksi oli
ruununoriita. Nykyistenkin suomenhevosten suvuissa ruununoriita on
runsaasti.

 

Suomalaisen hevosrodun parhaaksi -julkaisun lisäksi Suomen
maatalousmuseo Sarka juhlistaa 100-vuotisjuhlavuotta viettävää
suomenhevosta näyttelyllään Hummani hei. Näyttely esittelee
suomenhevosen virtaviivaisia vaiheita sen historian aikana, sekä hevosen
ja ihmisen yhteistyön merkitystä erityisesti maataloudessa. Hummani hei
on avoinna vuoden loppuun asti. 

 

 

 

Julkaisun tiedot:

 

Hilja Toivio. Suomalaisen hevosrodun parhaaksi – ruununorijärjestelmä
Suomessa 1869-1893. Pieniä Vihkosia nro 5. Loimaa: Suomen maatalousmuseo
Sarka 2007.
sivuja 61, nidottu, ISBN 978-952-99569-5-1
hinta 10 euroa

 

 

Lisätietoja:

 

Suomen maatalousmuseo Sarka
Hilja Toivio

Vanhankirkontie 383
hilja.toivio at uta.fi

32200 Loimaa

p. (02) 763 7700

 <mailto:info at sarka.fi> info at sarka.fi

www.sarka.fi <http://www.sarka.fi/> 

 

 

 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta