[Nayttelyposti] Postimuseon Halpaa hupia -näyttelystä henkii kekseliäisyys

Pärssinen Helena Helena.Parssinen at posti.fi
Ke 18.Huhti. 09:08:04 EEST 2007


Postimuseossa on esillä 20.4. - 26.8.2007 kierrätykseen ja keräilyyn liittyvä teemanäyttely Halpaa hupia.  Näyttelyyn on kerätty ihmisiltä ympäri Suomea tuotoksia, jotka ovat syntyneet vanhoja materiaaleja uudelleen käyttämällä.  Myös Ylen Kirppis-ohjelman kautta on näyttelyyn saatu kattava otos kierrätys- ja keräilytuotteita. Mukana on 51 eri ihmistä, joiden taidonnäytteitä ja keräilyä yleisö voi näyttelyssä ihastella ja hämmästellä.

Näyttely henkii kekseliäisyyttä ja innovatiivisuutta. Vanhoja, yleensä poisheittäviä materiaaleja, on keksitty käyttää mitä erilaisimmin tavoin. Muovipussit, rikkinäiset sukkahousut, vanhat vaatteet, kahvipaketit, olutpakkaukset, karkkipaperit, postikortit ja niin edelleen ovat saaneet aivan uuden muodon. 

Sukkahousuista ja muovipusseista leikatusta "langasta" on kudottu kesähattuja, tauluja ja muita tarve-esineitä.  Kahvipaketeista on tehty laukkuja, pannunalusia ja sadetakki. Pahvisista tupakka-askeista on syntynyt kortteja ja viinipullonkorkeista tarjoilu- ja pannunalusia. Vanhoja vaatteita on käytetty uudistettujen vaatteiden pohjana.  Esillä on kastemekko, vanhojen tanssiaisiin suunniteltu puku, hääpuvusta valmistettu juhlamekko ja kansanedustaja Anni Sinnemäen presidentin linnan juhlissa vuonna 2005 käyttämä puku.  Erämetsot, nuorten partiolaisten ryhmä, on valmistanut näyttelyyn säilykepurkkien kansista väliverhon.

Näyttelyyn on ilmoittautunut myös joitakin kierrätystaiteeseen erikoistuneita taiteilijoita. Mukana on pari upeaa korsettia, jotka on valmistettu karkkipapereista ja painokankaita, joiden pohjamateriaaleina on käytetty vanhoja kankaita.  Vanha leipälapio, halsteri, jalkapallo ja perunalastujen pakkauskotelot ovat saaneet myös uuden taiteellisemman muodon.

Keräilyä voisi sanoa yhdeksi ihmisen perusvieteistä. Melkein jokainen ihminen keräilee jotakin. Postimerkkeily on yhä edelleenkin maailman suosituimpia keräilyharrastuksia ja postikorttien keräilyllä on Suomessa pitkät perinteet, sillä alan yhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta. 

Halpaa hupia -näyttelyssä halpoja keräilytuotteita edustavat muun muassa lautasliinat, teepussien kääreet, hedelmien käärepaperit, mainoskarkit, pullonkorkit, mainoskynät, tulitikkuaskit, pahviset olutlasien aluset ja pikkusikarilaatikot.

Koko näyttelyn ajan 20.4. - 26.8 Postimuseossa on näyttelyyn liittyviä oheistapahtumia, joista saa tietoa netistä osoitteesta www.posti.fi/postimuseo

Postimuseo, Helsingin pääpostitalo, Asema-aukio 5 H
Avoinna ma-pe 9-18, la-su 11-16
Pääsymaksu 4 ja 3 euroa, alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Museossa on tyytyväisyystakuu. Jollei kävijä ole tyytyväinen museon tarjontaan, niin museo hyvittää pääsymaksun.


*****
Helena Pärssinen
projektisuunnittelija
Suomen Posti Oyj, Postimuseo
PL 167, 00101 HELSINKI
Asema-aukio 5 H, 00100 HELSINKI
puh. 020 451 4775 tai 0400 806909 telefax 020 451 4777
helena.parssinen at posti.fi
www.posti.fi/postimuseo
 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta