[Nayttelyposti] Draamaa ja dokumentteja maaseudun arjesta Suomen maataloumuseossa

Iina Wahlström iina.wahlstrom at sarka.fi
Ke 11.Huhti. 13:55:54 EEST 2007


 


 

MAATALOUDEN JA MAASEUDUN ELOKUVIA                            

Suomen maatalousmuseo Sarka

Lauantaina 21.4.2007, klo 10-16

 

 

Suomen maatalousmuseo Sarka esittää lauantaina 21.4.2007 vanhoja
kotimaisia elokuvia. Elokuvat vievät katsojansa aikamatkalle suomalaisen
maaseudun arkeen. Esitettävien elokuvien joukossa on sekä draamaa että
dokumentteja. Paikalla on myös ohjaaja Jarmo Nieminen (TV2), joka kertoo
miten 1970-luvulla tehtiin maaseututeemaista tv-draamaa nimeltä
Valojuhlat. Liput, 10 euroa, oikeuttavat myös pääsyn museon näyttelyyn.

 

 

 

Päivän aikana esitetään seuraavat elokuvat:

 

Valojuhlat (1974)

Jarkko Niemisen ohjaama ja Jaakko Kaapan käsikirjoittama näytelmä sähkön
tulosta kylään. Rooleissa nähdään muun muassa Paavo Liski, Martti
Kainulainen ja Irma Tanskanen. Tuotanto: Yle TV2 Teatteritoimitus.

 

Maanviljelysneuvos Westermarckin tilan viljelymenetelmiä (1922)

Mykkäfilmissä esitellään tilan ihmis-, hevos- ja traktorivoimin tehtyä
maataloustyötä. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy. 

 

Sitkeät uurastajat (1939) 

Topo Leistelän ohjaama elokuva kertoo isänmaallisesti suomalaisen
pienviljelijäperheen uurastuksesta ulko- ja sisätöissä,
pellonraivauksesta viljankorjuuseen ja karjanhoidosta ruoanlaittoon,
metsätöistä uittoon. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy.

 

Tuottoisa pienviljelys – yhteiskuntamme ydin (1944) 

Elokuva esittelee pienviljelijöiden järjestöjen tuottamaa viljelijöiden
kurssitusta, muun muassa AIV-rehun tekemistä, karjanhoidon oikeita
työtapoja ja kodinhoitoa. Tuotanto: Finlandia Kuva Oy.

 

Maatalouskoneiden käyttö ja huolto (1950)

Elokuvassa kerrotaan uusista maatalouskoneista, niiden valmistuksesta
Wärtsilän tehtaalla Pietarsaaressa ja tärkeimpänä asiana koneiden
huollosta. Elokuvassa esitellään muun muassa väkilannoitekoneen huoltoa
ja kylvökoneen pyörityskoetta. Myös naisten töihin Wärtsilällä oli
koneita, esimerkiksi separaattori. Elokuvan on ohjannut Holger
Harrivirta. Tuotanto: Suomi-Filmi Oy.

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuvapäivän ohjelma seminaaritila Riihessä

 

 9:30             Aamukahvi

 

10:00            Museonjohtaja Juha Kuisma

                      Tervetuloa

 

10:10            Valojuhlat -elokuva

 

11:20            Ohjaaja Jarmo Nieminen

1970-luvun tv-draaman teko maaseudulla, esimerkkinä Valojuhlat -elokuva

 

12:00            Keskustelua aiheesta 

 

12:30            Omakustanteinen ruokailu 

 

 

Elokuvaesitykset seminaaritila Riihiessä

13:30 ja 15:00                   

Valojuhlat -elokuva (n. 70 min)

 

 

Elokuvaesitykset kokoustila Pirttissä

12:00, 13:30 ja 15:00

 

Maanviljelysneuvos Westermarckin tila Järvenpäässä 

Sitkeät uurastajat 

Tuottoisa pienviljelys – yhteiskuntamme ydin 

Maatalouskoneiden käyttö ja huolto 

 

(Kesto yhteensä n. 70 min)

 

 

Tervetuloa!

 

 

 

Suomen maatalousmuseo Sarka

Vanhankirkontie 383

32200 Loimaa

 

(02) 7637 700

info at sarka.fi

www.sarka.fi

 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta